Antti Rinne: Hallituksen kuunneltava yliopistoja – Suomen osaamistaso ei saa laskea

On positiivista, että hallitus kuunteli ja perui huonon päätöksensä eläkeläisten asumistuen poistosta. Nyt hallituksen on aika kuunnella professoreja, tieteilijöitä ja yliopistoja. Näin kirjoittaa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne MTV:n nettivieraana.

***

Juha Sipilän (kesk.) hallitus kertoi viikko sitten, että se peruu eläkeläisten asumistuen poiston. Tätä SDP on vaatinut ja teimme asiasta välikysymyksen yhdessä muiden oppositiopuolueiden kanssa. Nyt hallituksen on aika perua koulutusleikkaukset.

SDP teki syyskuussa koulutusleikkauksista välikysymyksen. Syy oli yksinkertainen: Me emme hyväksy tilannetta, jossa Suomen osaamistaso laskee ensimmäistä kertaa sataan vuoteen. Suomi tai mikään muu kansakunta ei voi kasvaa, kehittyä ja nousta, ellei osaamistaso nouse. Ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen osaamista, on sanakirja. Sen vuoksi huonoin mahdollinen leikkauskohde huonossa taloustilanteessa on koulutus ja osaaminen.

Tämä on ollut SDP:n viesti jo kesästä asti. Hallitus ei ole kuunnellut oppositiota, vaan on pitänyt itsepäisesti kiinni koulutusleikkauksista, vaikka on päivänselvää, että niillä vaarannetaan kasvu ja tulevaisuuden osaaminen.

Tällä viikolla yliopistojen henkilöstöjärjestöt ja Suomen ylioppilaskuntien liitto vaativat leikkausten asemesta tulevaisuuspakettia. Jo tätä aiemmin useat eturivin professorit ovat kritisoineet hallitusta osaamistason vaarantamisesta. Hallituksen on otettava professoreiden ja yliopistojen viesti erittäin vakavasti. Mikäli se ei niin tee, ollaan todella vaarallisella tiellä, jonka päässä odottaa ennennäkemätön kriisi suomalaisille yliopistoille.

Hallituksen leikkausten takia yt-neuvotteluja käydään tällä hetkellä Helsingin yliopistossa, Vaasan yliopistossa ja Aalto-yliopistossa. Tämä on kestämätöntä, sillä lyhyellä aikavälillä tässä on kyse ihmisten työpaikoista ja pitkällä aikavälillä Suomen tulevaisuudesta ja osaamisesta. Suomella ei ole varaa hallituksen suunnittelemiin ”yt-neuvotteluihin”, joissa irtisanomisuhan alla ovat osaaminen ja tulevaisuus.

***

Yliopistot ovat paljon muutakin kuin vain opiskelupaikka. Ne ovat paikkoja, joissa halu oppia, tietää ja tutkia syrjäyttää välinpitämättömyyden. Ja ne ovat paikkoja, joissa tietoa etsivät ihmiset haluavat jakaa tietoa muille ihmisille. Yliopistot ovat monella tapaa kansakunnan omatunto. Suomi ei saa koskaan joutua tilanteeseen, jossa kriittiset puheenvuorot yliopistoista lakkaavat.

Kuten politiikassa aina, myös Sipilän hallituksen politiikalle on vaihtoehto. SDP esittelee tiistaina yksityiskohtaisen vaihtoehtobudjetin, jossa panostetaan yhteen Suomen tärkeimmistä kilpailukykyvalteista eli osaamiseen. Myös vaihtoehtobudjetissa SDP:n katse on vahvasti tulevaisuudessa. Suomalaisilla on lupa edellyttää sitä myös hallitukselta.


Lue myös:

    Uusimmat