Antti Pihlström palasi puolustajan paikalta hyökkääjäksi ja tehoja syntyi heti – "Tosi hyvä peli"

Muu pelitapahtuma: SaiPa - HPK 1:11
Antti Pihlström takoi kaksi maalia SaiPan verkkoon.

Jääkiekkoliigan vuosi 2022 käynnistettiin keskiviikkona kahdella ottelulla. Helsingin IFK:n ja JYPin kohtaaminen siirtyi jyväskyläläisten kahden koronavirustartunnan takia. Lappeenrannassa tyhjän katsomon edessä pelasivat SaiPa ja Hämeenlinnan Pallokerho.

SaiPa menetti toiveet voitosta jo kahden erän aikana hävittyään lopulta 3–6.

HPK:n teho löytyi ykköskentästä, jonka keskushyökkääjä Antti Pihlström (2+2) vietti neljän tehopisteen iltaa. Kaikki neljä maalia syntyivät tasakentällisin.

HPK:n laitahyökkääjät Michael Joly (0+2) ja Joel Janatuinen (1+1) kokosivat kaksi tehopistettä. Myös puolustajat Arto Laatikainen (0+3) ja SaiPaa kaksi edelliskautta edustanut Mario Grman (1+1) tehoilivat.

– Tänään oli ketjulta tosi hyvä peli. Saimme peliin hyvän alun, joka jatkuikin 60 minuutin ajan. Viimeksi pelasin pakkia, nyt sentteriä, tänään voitettiin, myhäili kahden maalittoman kuukauden jälkeen viimeistelyssä onnistunut Pihlström, 37.

Isäntien joulunajan orastava nousukunto oli kadonnut. SaiPa löysi liikettä luistimiinsa liian myöhään. Veikko Loimaranta (1+1) ja Nuutti Viitasalo (1+1) nostivat isännät päätöserän puolivälissä neljän maalin tappiotilanteesta haaveilemaan sarjapisteistä.

Lue myös:

    Uusimmat