Urheiluvälineiden pioneeri Antti-Jussi Tiitola on kuollut 84-vuotiaana sairauden heikentämänä. Tiitolan tytär Ulriikka Tiitola kertoo Sydän-Hämeen Lehden julkaisemassa muistokirjoituksessaan isästään.
Burtonin lumilautojen, Titanin jääkiekkomailojen, nykyaikaisten laskettelusuksien ja maastohiihtosuksien innovatiivisena kehittäjänä tunnettu Antti-Jussi Tiitola on kuollut.
Tiitolan tytär Ulriikka Tiitola kertoo Sydän-Hämeen Lehdessä isänsä nukkuneen pois syövän heikentämänä läheistensä läsnä ollessa Kangasalan Saarikylissä sunnuntaina 24. lokakuuta.
Tiitola teki merkittävän uran urheiluvälineiden kehittäjänä.
– Hänen ensimmäinen yrityksensä Tiitola Oy teki pioneerityötä lasikuituvalmisteisten murtomaahiihtosuksien kehittämisessä, tehtaili Titan-laskettelusuksia ja loi myyntiennätyksiä rikkoneen Titan-jääkiekkomailan. Karhu-Titan Oy:n tuotekehitysjohtajana hän loi nykyäänkin kaupasta löytyvän retrotuotteen Karhun ilmatyynylenkkarin ja kehitti tuotantoon telemark-suksia löydettyään lajin Pohjois-Amerikasta, Ulriikka Tiitola kirjoittaa.
– 2000-luvun hittikeksintö on ollut karvapohjasuksi ja vaelluskenkäside, joita tuotetaan Kangasalla vuosittain tuhansia pareja.

