Antti Aarnio-Wihuri F1-sponsoroinnista: ”Tämä on kallista leikkiä”

Valtteri Bottaksen uraa vuodesta 2000 lähtien tukenut liikemies Antti Aarnio-Wihuri toivoo C Moren haastattelussa, että F1-sponsoroinnista kiinnostuneet suomalaistahot voisivat yhdistää voimansa suomalaiskuskien tukemisessa. Aarnio-Wihuri ottaa kantaa myös Bottaksen alkukauteen ja uran onnistumiseen.

– Ihan mielenkiinnolla olen seurannut (Bottaksen alkukautta). Meidän pitäisi muistaa, että jos Valtteri menetti Mersun huolimattomuuden takia sen yhden voiton. Menetti 25 pistettä siinä. Mersuhan on myöntänyt, että se oli heidän huti, Aarnio-Wihuri sanoi C Morelle.

Aarnio-Wihuri tukee myös GP3-sarjan suomalaislupausten Niko Karin ja Simo Laaksosen uraa.

– Tietysti tää on ihan kauden alkua. Pakkohan se on sanoa, että menestys ei ole ihan ollut semmoista kuin odotettiin. Ensimmäisissä kilpailuissa molemmilla oli, sanotaanko näitä lapsellisia teknisiä vaikeuksia, arvioi Aarnio-Wihuri nuorten suomalaislupausten alkukauden suorituksia.

Autourheilusponsorointi on kallista. Aarnio-Wihuri toivookin, että Suomessa yhdistettäisiin voimia, jotta suomalaisajajat voisivat nauttia kansainvälisestä menestyksestä jatkossakin.

– Olisi varmaan tärkeätä, että erilaiset ryhmittymät, jotka ovat kiinnostuneita tästä, löytäisivät toisensa, ja yhdessä rupeaisivat sponsoroimaan. Tämä on kallista leikkiä. Kukaan ei oikein yksin pysty sitä tekemään.

Jos keräisi semmoisia kivoja ryhmiä ja yhdessä lähtisi tukemaan.

Aarnio-Wihuri muistuttaa sponsoroinnissakin kyseen olevan pitkäjänteisestä työstä. Rahaa vaaditaan paljon useammaksi vuodeksi.

– Pitää muistaa, että yhden vuoden tuella ei ole mitään merkitystä. Se tähtäin pitää olla 3-5 vuotta, jotta näkee, mitä siitä tulee.

Valtteri Bottaksen tapauksessa Aarnio-Wihuri saavutti tavoitteensa. Bottas ajaa Formula ykkösissä huipputallissa ja on voittanut kisoja.

– Rahoille ei ole varmaan tullut vastinetta. 17 vuotta olen häntä tukenut. Mutta tavoite on saavutettu, kun lähdettiin alun perin siitä, että Formula ykkösiin ja sellaiseen autoon, jolla voi mestaruuden voittaa.

Lue myös:

    Uusimmat