Antero Vartia kertoi suunnitelmistaan – perusti ilmastonmuutosta torjuvan säätiön

Eduskunnan vaalikauden päättyessä jättävä kansanedustaja Antero Vartia (vihr.) on valottanut tulevaisuudensuunnitelmiaan Twitterissä.

– Olen perustanut keväällä not for profit -säätiön ilmastonmuutoksen torjuntaan, Vartia kertoo.

Vartian mukaan säätiön rekisterissä oleva kuvaus on kuitenkin vanhentunut. Sen on tarkoitus lanseerata kunnolla vielä tänä vuonna.

– Työ on hyvässä vauhdissa, hän kirjoittaa.

"Kompensäätiö"

Kokoomusnuorten puheenjohtaja, paikallispoliitikko Henrik Vuornos on julkaissut Twitterissä Patentti- ja rekisterihallituksesta saatuja säätiön julkisia asiakirjoja.

– Säätiön tarkoitus on vähentää ilmastolle haitallisia kasvihuonepäästöjä tarjoamalla yrityksille, kuluttajille ja muille toimijoille mahdollisuus kompensoida kasvihuonekaasupäästönsä säätiön kautta vaivattomasti ja nopeasti, asiakirjoissa todetaan.

Säätiön perustajiksi on merkitty Antero Vartian lisäksi hänen isänsä Esko Vartia ja eduskunta-avustaja Sarianna Mankki.

Lue myös:

    Uusimmat