Antaako kaatua vai pitääkö pönkittää levottomuuksien välttämiseksi – horjuva jättiyhtiö Evergrande aiheuttaa Kiinan kommunistijohdolle unettomia öitä

Guangzhou Football Clubin logossa lukee englanniksi Be The Best Forever, Ole ikuisesti paras. Tunnus sopii seuran jalkapallomenestykseen. Seuran suurimmasta omistajasta ei voi sanoa samaa. Se on maan toiseksi suurimmaksi sanottu rakennusyhtiö Evergrande. Seuran aiempi nimi oli, kuinkas muuten, Guangzhou Evergrande Football Club.

Spekulaatiot yhtiön kaatumisesta näkyvät pörssikurssien epävarmuudessa maailmalla.

Evergrandella on jättivelat. 305 miljardia dollaria eli noin 260 miljardia euroa. Se on neljä kertaa suurempi kuin Suomen budjetti tälle vuodelle, ja kaksi prosenttia Kiinan bkt:sta.

Yhtiön velka sinänsä ei ole ongelma, mutta yhtiön suuret maksuongelmat ovat, vaikka se tänään kykeni aavistuksen lyhentämään erääntyviä korkojaan. Ensi viikolla odottaa seuraava lainakorkojen maksu, 47.5 miljoonaa dollaria. Yhtiön osakkeille ei juuri nyt löydy innokkaita ostajia.

Tuki yhtiölle vastoin puolueen linjaa

Kaatuuko, antaako kaatua, vai tukeako, vaikka vastoin omaa politiikkaansa ja siten menettää kasvojaan?

Kiinan kommunistisen puolueen johdossa saatetaan viettää unettomia öitä.

Puolue haluaa propagoida itseään kaikkien kansalaisten huolehtijana kehdosta hautaan. Kun puolue määrää, suuretkin firmat tekevät mitä puolue päättää. Tunnetuin tapaus on Alibaban perustajan Jack Man ruotuun laittaminen.

Puolue haluaa laittaa jarrua velalle perustuvalle maan rakennus- ja lainamarkkinoille, ettei kävisi kuten nyt uhkaa käydä Evergrandelle, tai lainoja koteihin ja asunnoilla spekulointiin myöntäneille kiinalaisille pankeille.

Viranomaiset muun muassa ovat asettaneet rajat sille, kuinka velkainen yhtiö voi olla suhteessa varoihinsa, osakepääomaansa ja käteisvaroihinsa.

Miljoonat omaa kallista asuntoa halajavat kiinalaiset ja spekuloivat yksityiset sijoittajat puolestaan ovat laittaneet omaisuuksiaan juuri jatkuvasti kasvaneille asuntomarkkinoille.

Economist-lehden mukaan kiinalaisperheiden omaisuudesta kolme neljäsosaa on kiinni asunnossa, ja sitä myöten niillä on myös valtavasti lainaa.

Evergrande mukana sähköautoista vakuutuksiin

Asuntokauppa on jo kärsinyt. Mutta kyse ei ole vain huoneistoista pilvenpiirtäjämäisissä kerrostaloissa, vaikka Evergrandella on noin 1 300 rakennusprojektia lähes 300 kaupungissa eri puolilla maata.

Yhtiö on mukana myös muun muassa sähköautojen tuotannossa, vakuutusalalla, ruokabisneksessä, tv-tuotannoissa, ja tietysti jalkapallossa, presidentti ja puoluepääsihteeri Xi Jinpingin lempilajissa.

Jos puolue vastoin tiukkaa päämääränsä asettaa tukipönkkää, kuumentunut markkina pysyy kuumana. Muut kiinalaisyhtiöt voivat ajatella, että kun puolue kovan paikan tullen auttoi Evergrandea, se auttaa heitäkin, ja velkameininki voi jatkua.

Jos se antaa yhtiön kaatua, tai Evergrande joutuu järjestämänä lainojaan uudelleen, moni kadunkiinalainen menettää rahansa, ja he voivat kuumeta. Kiinassa on protesteja, mutta ne ovat usein paikallisia paikallisista ongelmista. Evergranden tapauksen seuraus voisi olla tavallista levottomampi.

WSJ: Aluejohtajia jo varoitettu

Yhdysvaltalaisen talouslehden Wall Street Journalin mukaan alueellisia paikallisjohtajia on varoitettu yhtiön mahdollisesta kaatumisesta ja rauhattomista seurauksista.  

Kiinalaista viime kädessä puoluejohtoista valtiokapitalismia voi uhata järjestelmäongelma, jolla siis voi olla koviakin sosiaalisia seurauksia.

Ja miten käy kiinalaisten uskolle puolueen kykyyn antaa mahdollisuudet luoda aina vain materiaalisesti parempaa elämää – esimerkiksi edullisia vaan ei nykyisiä kalliita asuntoja - kun muuten se kiristää valvontaotettaan arjessa? Kalliiden asuntojen arvioidaan olevan yksi syy yhden lapsen perheiden yleisyyteen.  

Uutistoimisto Reutersin mukaan luottoluokitusyhtiö Fitch arvioi viime viikolla, että jo tapahtunut asuntomarkkinoiden hiipuminen kutistaa Kiinan bkt:ta tänä vuonna 8.4 prosentista 8.1 prosenttiin. Meikäläisittäin edelleen erittäin kovia kasvulukuja, mutta jatkuva talouskasvu on yksi kommunistipuolueen valtapilareista.    

Jos Kiinan omien pankkien tila voi huolestuttaa, Evergranden tuskaista tilaa seurataan maailmallakin. Yhtiötä omistetaan myös ulkomailla suuria sijoitusyhtiöitä myöten.

Evergrandesta uusi Lehman Brothers?

Synkimmissä uhkakuvissa Evergrande on vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin arkkipahikseksi nousseen Lehman Brothers -pankin uusi ilmentymä.

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jeremy Powell arvioi eilen, että Everganden jama koskee vain Kiinaa. Sveitsin keskuspankin mukaan ei kannata lietsoa pelkoa, mutta kyse ei ole myöskään vain pienestä ja paikallisesta ongelmasta.  

Evergrande seuraamuksineen ei siis ainakaan vielä ole Kiinan rakennus- ja rahoitussektorin sittenkin yllättäen romahtanut Kabul.

Mutta pitkälle vietynä ajatuksena, kyse on puolueen asemasta ja legitimiteetistä. Jos se horjuu pahasti, silloin ei puhuta enää vain rahasta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja