Anssi Kelan avautuminen pakolaistilanteesta toi jättilahjoitukset

Muusikko Anssi Kela avautui pakolaistilanteesta Facebook-sivullaan keskiviikkona. Kirjoitus keräsi yli 50 000 tykkäystä, ja kirjoitusta on jaettu yli 14 000 kertaa.

Anssi Kela kirjoitti keskiviikkona sivuillaan poikkeuksellisen henkilökohtaisen tekstin, jossa hän kertoi omista ajatuksistaan liittyen tämänhetkiseen pakolaistilanteeseen.

 Kirjoituksen lukijamäärät ja kommentit vetivät Anssi Kelan hiljaiseksi.

– Nämä ovat käsittämättömiä, hiljaiseksi vetäviä lukuja. Vielä oudompaa oli kuulla eilen Kirkon Ulkomaanavun edustajalta, että tekstini lopussa ollut linkki heidän keräykseensä on konkreettisesti tuottanut tuhansia euroja, Kela kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Hän kiittelee uudessa kirjoituksessaan jokaista asian jakamisen arvoiseksi kokenutta.

– Olette kultaa, hän tiivistää.

Mielipiteitä jakava aihe on kerännyt luonnollisesti myös negatiivisia kommentteja, ja Kela on saanut asiasta suoraa palautetta myös kirjoituksensa alle.

– Ajattelin ensin, että pitäisikö minun poistaa ketjusta kaikki selkeästi ihmisyyttä halveksivat kannanotot? Päätin kuitenkin, että annan niiden olla. Siinä on toteemipaalu, johon on veistetty kuvia Suomesta vuonna 2015. Kaunista ja rumaa, hän kirjoittaa.

Tästä linkistä Anssi Kelan Facebook-sivuille.

Lue myös:

    Uusimmat