Ihonhoito vaatii aikaa ja sen tietää myös kauneuden ammattilaisena tunnettu Anne Kukkohovi.
Anne Kukkohovi lanseerasi torstai-iltana Supermood-ekokosmetiikkasarjansa. Kaksi vuotta tuotteen eteen töitä tehnyt kaunotar tietää, että kauneudenhoitoon kannattaa uhrata aikaa, sillä tällöin erityisesti oma iho kiittää.
– Minulla on niin herkkä iho, että olen todella säntillinen kauneudenhoitorutiinieni kanssa, Kukkohovi kertoo.
Annen mukaan hänen herkkä ihonsa olikin yksi tärkeimmistä syistä ryhtyä tutkimaan ja selvittämään ihonhoitoon liittyviä asioita.
– Kun ihoa hoitaa, niin se on niin kuulas, Kukkohovi hehkuttaa.
"Käytän melkein joka päivä erilaisia naamioita"
Anne myöntää, että ajoittain iho ei saa ansaitsemaansa huolenpitoa.
– Kyllä minulla on näitä päiviä, että iho on ihan hirveä. Minussa nimittäin näkyy ihan kaikki. Silmätkin menevät ihan elottomiksi, ei pelkästään vain iho, Kukkohovi kertoo.
Koko Suomi leipoo -ohjelman juontajanakin tuttu kaunotar kertoo, että hän ottaa itselleen aikaa väsymyksen merkkien ilmetessä. Ajan lisäksi Kukkohovi luottaa muutamiin menetelmiin, kun on kyse ihonhoidosta.
– Itse käyn infrapunasaunassa, koska se puhdistaa kuonoaineita. Hyödynnän myös sellaista meinebase-merisuolaa. Käytän melkein joka päivä erilaisia naamioita, koska ne pitävät ihonkosteutta yllä, Kukkohovi summaa.
Uusimmat
-
13:06
Liikerakennuksen palo sammutettu Nivalassa – pienkonemyymälä tuhoutui täysin
-
13:03
Yksi kurssi mullisti Laura Knuutin uran – näin syntyvät poikkeukselliset kehykset
-
12:51
Suzanne Innes-Stubb edustaa tummanpuhuvassa asussa Norjassa – yksityiskohta kiinnitti huomion
-
12:39
Ruotsalaismediat: Kylian Mbappea epäillään raiskauksesta Tukholmassa
-
12:37
Italian legenda todisti historiallista hetkeä poikansa debyytissä
-
12:20
Yksinkertaisella ja edullisella keinolla lyhennät lapsen flunssaa
-
12:18
Tähtipelaaja jäi kiinni härskistä huijauksesta – wc-tiloista tehtiin merkittävä löytö: "Älä koske"
-
12:00
Kimmo Kiljuselle kovaa kritiikkiä – ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman MTV:lle: "Huolestuttavaa"
-
11:58
Pekka Poudalta erikoinen ennuste lokakuulle
-
11:39
Podcast: Näin Janne Puhakka kuvaili murhasta epäiltyä puolisoaan vuosi sitten
-
11:29
Nuori nainen tapettiin Oulussa – viisikymppinen ex-kumppani tunnusti haudanneensa maastoon
-
10:57
Tieto Janne Puhakan kuolemasta tavoitti seurakaverin Ruotsissa – muistaa erityiset hetket pukukopista
-
10:46
Oulun ex-yhdyskuntajohtajalle syyte törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä – hankki syyttäjän mukaan itselleen auton kaupungin lukuun
-
10:41
Tampereen Nekalassa epäilty tappo – epäilty napattiin Tampereen keskustasta
-
10:32
Tee tämä tärkeä toimenpide nyt talvirenkaillesi
-
10:01
Janne Puhakka ammuttiin haulikolla – murhan motiivi selvisi
-
09:54
TTK-parketilla nähtiin yllättävä veto: "Osoittaa oppilaalta aikamoista muuntautumiskykyä"
-
09:42
Kiusallisia paljastuksia oikeudessa – pelaaja vaatii Manchester Cityltä hirmuisia korvauksia
-
09:39
Kozeen Shiwan meni täysin sanattomaksi suorassa lähetyksessä: "Itken tässä"
-
09:15
HS: Venäjän joukoissa taistellut suomalainen on jäänyt sotavangiksi Ukrainassa
-
Lataa lisää