Anna-Liisa Alanko vietti viime vuonna 50-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hän teki elämäntyönsä yliopiston lehtorina ja kasvatti sivussa neljä muusikkolasta, joista tunnetuimpia ovat Ilkka ja Ismo Alanko. Viittä vaille 75-vuotiaana Anna-Liisalla on yhä enemmän aikaa elämäntavalleen runoudelle.
Opetusneuvos ja lausuntataiteilija Anna-Liisa Alanko on 75-vuotispäivän kynnyksellä ihailtavan täynnä tarmoa. Joensuulainen Anna-Liisa jättäytyi vuonna 1998 eläkkeelle. Hän toimi Joensuun korkeakoulussa ja sittemmin yliopistossa lehtorina ja yliassistenttina.
− Kaikki neljä lastani olivat päätyneet asumaan Helsinkiin. Koska välimatka oli pitkä, minun oli keksittävä itselleni jotain muuta tekemistä. Päätin ryhtyä kirjoittamaan, Anna-Liisa muistelee.
Monet tutut ihmettelivät vasta eläkkeelle jääneen naisen ratkaisua. Anna-Liisa itse ei epäröinyt. Hän oli harrastanut ikänsä runoja ja niiden lausuntaa sekä järjestänyt lukuisia lausuntailtoja.
Ei aikaakaan, kun kirjallisuutta pääaineenaan opiskelleen naisen kynä alkoi sauhuta. Sittemmin hän on julkaissut useita teoksia.
− Työstän parhaillaan muistelmateosta viidestäkymmenestä vuodestani lausujana. Teos hakee yhä muotoaan ja on myös vailla kustantajaa. Sen tiedän, että mukaan tulee omaelämäkerran lisäksi kulttuurihistoriaa.
Oman elämän muistelu on haastavaa, toisinaan raskastakin.
− Siinä tulevat mieleen niin ilot kuin surutkin, Anna-Liisa toteaa.
Tunnetut muusikot treenasivat bändihuoneessa
Anna-Liisalla on kolme poikaa ja tytär, jotka kaikki ovat luoneet musiikista itselleen uran. Petri ja vaikuttavat klassisella puolella, ja tunnetaan muun muassa kokoonpanoista Neljä Ruusua, Hassisen kone ja Sielun veljet.

