Anna-Liisa Alanko kasvatti neljä tunnettua muusikkoa

Opetusneuvos ja lausuntataiteilija Anna-Liisa Alanko on 75-vuotispäivän kynnyksellä ihailtavan täynnä tarmoa. Joensuulainen Anna-Liisa jättäytyi vuonna 1998 eläkkeelle. Hän toimi Joensuun korkeakoulussa ja sittemmin yliopistossa lehtorina ja yliassistenttina.

− Kaikki neljä lastani olivat päätyneet asumaan Helsinkiin. Koska välimatka oli pitkä, minun oli keksittävä itselleni jotain muuta tekemistä. Päätin ryhtyä kirjoittamaan, Anna-Liisa muistelee.

Monet tutut ihmettelivät vasta eläkkeelle jääneen naisen ratkaisua. Anna-Liisa itse ei epäröinyt. Hän oli harrastanut ikänsä runoja ja niiden lausuntaa sekä järjestänyt lukuisia lausuntailtoja.

Ei aikaakaan, kun kirjallisuutta pääaineenaan opiskelleen naisen kynä alkoi sauhuta. Sittemmin hän on julkaissut useita teoksia.

− Työstän parhaillaan muistelmateosta viidestäkymmenestä vuodestani lausujana. Teos hakee yhä muotoaan ja on myös vailla kustantajaa. Sen tiedän, että mukaan tulee omaelämäkerran lisäksi kulttuurihistoriaa.

Oman elämän muistelu on haastavaa, toisinaan raskastakin.

− Siinä tulevat mieleen niin ilot kuin surutkin, Anna-Liisa toteaa.

Tunnetut muusikot treenasivat bändihuoneessa

Anna-Liisalla on kolme poikaa ja tytär, jotka kaikki ovat luoneet musiikista itselleen uran. Petri ja Satu vaikuttavat klassisella puolella, Ilkka ja Ismo tunnetaan muun muassa kokoonpanoista Neljä Ruusua, Hassisen kone ja Sielun veljet.

− Edesmennyt mieheni oli hyvä laulaja. Meillä sota-aikana lapsuutemme viettäneillä ei ollut harrastusmahdollisuuksia. Niinpä halusimme tarjota omille lapsillemme kaiken mahdollisen.

Alangoilla musiikkiin hurahti koko pesue. Ilkka tarttui viuluun 4-vuotiaana, mutta vaihtoi instrumentin pian käyrätorveen.

− Sekä Ismo että Ilkka perustivat teini-ikäisinä omat bändit. Pojat harjoittelivat autotallissa, kunnes naapurit alkoivat valittaa melusta. Keksimme raivata lapsille bändihuoneen kotimme alakertaan, vanhan kaupan varastoon.

Bändihuoneesta tuli menestys. Siellä viihtyivät lasten ystävätkin. Sen verran Anna-Liisa touhua rajoitti, että huoneessa oli voimassa sääntöjä. Sisällä ei saanut tupakoida eikä kiroilla.

− Kerran alhaalta kuului voimasanoja ja perään Ilkan tiukka komento: Meidän mutsi ei anna kiroilla! Yhdessä vaiheessa topakka poika jopa erotti pianistin silloisesta Talouskukkaro-nimisestä yhtyeestään. Ystävän rike oli lukea harjoitusaikana Aku Ankkaa, Anna-Liisa muistelee nauraen.

Suuren talon ovet olivat avoimet myös muusikkoystäville, joita perhepiirissä riitti.

− Perhealbumissamme on hauska kuva, jossa 4-vuotias Ilkka istuu sukkahoususillaan Konsta Jylhän sylissä. Kaksikko oli juuri käynyt yhdessä saunassa, ja Ilkka oli siitä kovin ylpeä.

Runous imaisi myös lapset mukaansa

Siinä missä lapset kuluttivat aikaansa musisoiden, äiti uppoutui leipätyönsä ohella runouteen. Anna-Liisa harjoitteli usein kotona tekstejä lausuntailtoja varten. Lapset saivat tulla työhuoneeseen, jos lupasivat leikkiä hiljaa.

− Ennen esityksiä suoritin kotona myös ääniharjoituksia. Mouruamiseni kuulosti lapsista oudolta. Heidän ystävänsä saattoivat kysyä, että onko teidän äitinne hullu.

Lapset kasvoivat pienestä pitäen runouden maailmaan. Sisaruksista Ilkka osallistui reippaasti jo 4-vuotiaana puolitoista tuntia kestäneeseen lausuntailtaan. Anna-Liisa kehotti miestään jäämään pojan kanssa varmuuden vuoksi penkkirivin päähän.

− Kun astuin lavalle, yleisöstä raikasi kirkas pojan ääni: Tuo on meidän äiti! Ilkka jaksoi hyvin välitauon ja limsan voimalla, Anna-Liisa kertaa ylpeänä.

Viime vuotisissa 50-vuotistaiteilijajuhlissaan Anna-Liisan mielessä kävi ajatus, pitäisikö hänen jo lopettaa. Tunne meni pian ohi. Nyt hän haaveilee runonlausuntaillasta kirkossa.

− Jatkan kirjoittamista ja lausuntaa niin kauan kuin jaksan. Opin yhä tekstit helposti ulkoa. Pänttääminen on hyvää aivojumppaa, Anna-Liisa kannustaa muitakin.

Studio55/Jenni Kokkonen