Anna: Äiti laittoi 9-vuotiaan Hanna Sumarin dieetille: ”Olen mielestäni aina lihava”

Hanna Sumari on kamppaillut painon ja itsetunnon kanssa koko elämänsä ajan, kertoo Anna.

Juontaja Hanna Sumari, 58, osallistui Tanssii Tähtien Kanssa -suosikkisarjan kymmenennelle kaudelle tänä keväänä. Vaikka Sumari putosi kisasta toisena, hän ehti herättää runsaasti keskustelua tanssitaipaleensa aikana.

Sumari kirjoitti blogissaan avoimesti saamistaan kommenteista, jotka liittyivät hänen ulkonäköönsä ja etenkin käsivarsiin. Hän paljasti, että kommentit tuntuivat erityisen tympeiltä, koska hän on kamppaillut ulkonäköpaineiden kanssa läpi elämänsä.

Sumari kertoo Anna-lehden haastattelussa, että äiti laittoi tyttärensä dieetille, kun tämä oli vain yhdeksänvuotias. Sumari uskoo, että tuo tarpeeton laihdutuskuuri on jättänyt kehonkuvaan pysyvät jäljet.

– Kun katson peilikuvaani, olen mielestäni aina lihava. Ja silti, kun katson vanhoja kuvia itsestäni, huomaan, että olen ollut ihan normaalin kokoinen monta kertaa silloinkin, kun olen pitänyt itseäni ylipainoisena, Sumari toteaa haastattelussa.

Ensimmäistä kertaa Sumari tunsi tyytyväisyyttä vartalostaan neljä vuotta sitten, kun hän tutustui fustraan. Rasvaa paloi ja tilalle tuli lihaksia.

– Niin tiukassa kunnossa pysyminen vaatii liikaa panostusta. Nyt olen vähän pehmeämmässä kunnossa, enkä ole asiaan aivan tyytyväinen. Tiukka vatsa taitaa olla elämässäni saavuttamaton unelma, Sumari pohdiskelee.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin kello 19.20 MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat