Anna Abreun keikkakalenteri koki valtavan kolauksen koronaviruksen takia: "Mun kaikki kevään keikat on nyt peruttu"

Koronavirus kolhii myös musiikki- ja elokuvamaailmaa 2:02
Näin korona kolhii musiikki- ja elokuvamaailmaa

Anna Abreu ilmoitti Instagramissa kaikkien tulevien keikkojensa peruutuksesta koronaviruksen takia.

Muusikko Anna Abreu ilmoitti Instagram-tilillään perjantaina 13. maaliskuuta, että hänen kaikki tulevat keikkansa on peruutettu tältä keväältä. Syy peruutukselle on hallituksen torstaina 12. maaliskuuta asettama linjaus, jonka mukaan kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka. Linjauksen lausui julki pääministeri Sanna Marin hallituksen tiedotustilaisuudessa. 

Abreun mukaan peruutuksen uhriksi ovat joutuneet myös keikat, joissa yleisökapasitetti olisi jäänyt maksimissaan 500 henkeen. Artistin mukaan hänen tiiminsä etsii paraikaa korvaavia päiviä peruuntuneille keikoille. Abreu esiintyi normaalisti torstai-iltana Jyväskylässä, sillä hän oli tuolloin saanut keikan järjestäjältä kertomansa mukaan tiedon, että yleisö rajataan 500 henkeen ja näin ollen syytä sen perumiselle ei ollut. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olen pahoillani siitä, että keikka vedettiin. Tämä tilanne on mulle kuten kaikille muillekin täysin uusi. Toimin saamieni ohjeiden mukaisesti tilanteessa, jossa keikkaa ei järjestäjän puolesta peruttu, Abreu kirjoittaa päivityksessään. 

Abreu päättää kirjoituksensa todeten, että päätökseen tulevien keikkojen perumisesta päädyttiin yhdessä keikkajärjestäjien kanssa. 

– Mulle mun crewn ja yleisön turvallisuus on ja tulee aina olemaan todella tärkeää, enkä halua sitä riskeerata mistään hinnasta. Kiitos ymmärryksestä kaikille, terveinä ja opitaan virheistämme.

Viimeisen vuorokauden aikana Suomessa on ilmoitettu lukuisten tapahtumien peruuttamisesta tai siirtämisestä. 

Lue myös:

    Uusimmat