Angelina Jolien mukaan Brad Pitt ei maksa elatusmaksuja: "Pittillä on velvollisuus"

Angelina Jolien mukaan hänen entinen aviomiehensä ei maksa vaadittavia elatusmaksuja.

CNN-kanavan haltuun saamien oikeusdokumenttien mukaan Angelina Jolie ei koe Brad Pittin maksavan tarpeeksi elatusmaksuja. Kaksikko kamppailee yhä avioeronsa yksityiskohdista oikeudessa, pääasiassa lastensa huoltajuudesta. Hollywoodin unelmapari erosi vuonna 2016.

– Pittillä on velvollisuus maksaa elatusmaksuja. Hän ei ole maksanut merkittäviä elatusmaksuja eron jälkeen, Jolien asianajaja Samantha Bley DeJean kirjoittaa oikeusdokumenteissa.

DeJean jatkaa vaatien oikeudelta, että he määräävät Pittin maksamaan Jolielle rahat, jotka mies on entiselle vaimolleen velkaa. Pittin leirissä tilanteesta ollaan luonnollisesti eri mieltä.

– On surullista, että joku vääristelisi tilannetta tarkoituksella, varsinkin, kun Brad on hoitanut täyttänyt velvollisuutensa, lähde lähellä Pittiä kertoi CNN:lle.

Pariskunnalla on yhteensä kuusi lasta, jotka kaikki ovat alle 18-vuotiaita. Jolie on hakenut itselleen lasten yksinhuoltajuutta.

Oikeus on kuitenkin todennut, että kaksikon lasten terveyden kannalta on parasta, että he näkevät myös isäänsä. Kesän aikana Pitt on matkustellut Lontooseen tapaamaan lapsiaan, missä he asuvat Jolien kanssa tämän kuvatessa Maleficent 2 -elokuvaa. Lapset ovat tehneet myös vierailuja Pittin luo Los Angelesiin, jossa hän työstää Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood -elokuvaa.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat