Angelina Jolie saapui elokuvan ensi-iltaan lastensa kanssa – tältä he näyttävät nykyään

Angelina Jolie vietti laatuaikaa lastensa kanssa.

Oscar-palkittu näytteijä Angelina Jolie, 46, edusti  Eternals-elokuvan ensi-illasta yhdessä lapsiensa Maddoxin, 20, Zaharan,16, Shilohin, 15, sekä kaksostensa Knoxin ja Viviennen, 12, kanssa.

Los Angelesissa maanantaina järjestetyssä ensi-illassa juhlittiin Jolien tähdittämää elokuvaa, joka sijoittuu supersankareista tunnettuun Marvel-universumiin. 

Jolien ja hänen ex-miehensä Brad Pittin poika Pax, 17, oli sisaruksista ainoa, jota ei nähty ensi-illassa lainkaan. 

Perheen asukokonaisuuksista erityisesti Zahara-tyttären yllä nähty mekko kiinnitti yleistä huomiota, sillä hänen äitinsä piti yllään kyseistä mekkoa vuoden 2014 Oscar-gaalassa. 

Jolie kertoi People-lehdelle Marvel-universumiin sijoittuvasta Thena-hahmostaan vuonna 2019.

– Minua todella liikuttaa se, että he haluavat nähdä minut vahvana. Siksi minua nähdään vähemmän elokuvissa, mutta he ovat vain onnellisia siitä, että tulen olemaan vahva ja minulla on hauskaa, Jolie kertoi tuolloin. 

Jolie riitelee edelleen oikeudessa ex-miehensä Brad Pittin kanssa eroon liittyvistä asioista – niin heidän lapsiensa huoltajuudesta kuin omaisuudesta. Ulkomaalaismediat väittävät, että 46-vuotias näyttelijä ja kanadalaisartisti The Weeknd, oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye, 31, seurustelisivat paraikaa.

Lue myös:

    Uusimmat