Eläimiä intohimoisesti rakastava Andrea Patton auttaa sulkiaan menettäneitä kanoja neulomalla jokaiselle oman, lämpimän villapaidan. Ensimmäinen sulkasadon kärsinyt kana ilmestyi oven taakse, kun läheinen tehokanala lopetettiin.
– Kun Custard ei onnistunut kasvattamaan sulkiaan takaisin, ajattelin tehdä sille oman villapaidan kylmää talvea varten, kertoo RexFeatures.com-sivuston haastattelema Andrea Patton, 47.
Nyt ohilkulkijoita viihdyttää joukko sulkansa menettäneitä kanoja, jotka kaakattavat ympäriinsä kauniit villapaidat päällä.
– Nyt Custardin ystävät Korma, Jenny, Ellie, Babs ja Chilli voivat käyskennellä puutarhassamme tyylikkäinä.
Kun Andrea alun perin näki kanat ja niiden sulkien kunnon, hän alkoi kutoa kaikille omaa villapaitaa.
– Mutta kun olin saanut ensimmäisen valmiiksi, viiden kanan sulat näyttivät jo paljon paremmilta! hän naurahtaa.
Kanojen välisestä kateudesta?
Patton sanoo, että hän alkoi huolestua Custardista, kun muiden kanojen sulat alkoivat kasvaa. Hän luki kanoista ja niiden villapaidoista Internetistä ja sai idean.
– Ajattelin, että tämä olisi loistava keksintö Custardille!
– Sen kesti hiukan aikaa tottua paitaan, se nosteli jalkojaan ja yritti saada sitä pois. Mutta noin kymmenen minuutin jälkeen Custard tepasteli tyytyväisenä ja näytti niin kovin kauniilta!
Patton ja miehensä Karl, 45, suunnittelivat kanojen adoptoimista jo 18 kuukautta sitten, kun heidän lemmikkiankkansa kuolivat. Luettuaan kanojen surkeista oloista he halusivat auttaa parhaan kykynsä mukaan.


