Andersson: Vasemmistoliiton suhtautuminen EMUun vielä auki

Vasemmistoliiton puheenjohtajan, kulttuuriministeri Claes Anderssonin mukaan puolueen kanta talous- ja rahaliitto EMUun on edelleen auki. Hänen mielestään julkisuudessa ollut tulkinta, että vasemmistoliitto olisi suostunut markan kytkemiseen Euroopan valuuttajärjestelmään ERMiin ja Suomen liittymiseen EMUun, "on epätarkka".

-Täsmällisesti ottaen vasemmistoliitto on - muiden hallituspuolueiden lailla - sitoutunut siihen, että Suomi pyrkii täyttämään rahaliiton kolmannen vaiheen ehtona olevat lähentymiskriteerit. Mikäli Suomi täyttää ehdot, voimme niin halutessamme päättää mukaan menosta EMUn kolmanteen vaiheeseen heti sen käynnistyessä. Mikäli tämän hallitusohjelman mukaisen mahdollisuuden aukipitämiseksi ERM-kytkentä on tarpeellinen, vasemmistoliitto ei asetu esteeksi, selvitti Andersson.

Hänen mukaansa puolueen kanta EMU-jäsenyyteen riippuu ennen kaikkea hallituksen talouspoliittisen päätavoitteen - työttömyyden puolittamisen - kehityksestä. Hän tähdensi myös, että sekä ERM-kytkentään että EMU-jäsenyyteen sisältyy suuria talouteen liittyviä riskejä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat