Ruotsin valtionepidemiologia Anders Tegnelliä arvostellaan naapurimaassa yhä enemmän. Edes päättäjät eivät enää vaikuta luottavan täysin hänen arvioihinsa.
Ruotsi jatkaa koronavirustilastoissaan synkällä tiellä.
Ruotsissa on kuollut tähän mennessä yli 6 320 covid-19-tautiin sairastunutta ihmistä. Suomessa vastaava luku on noin 374. Koronan ilmaantuvuusluku on maassa nyt noin 525, kun se on Suomessa 54 ja esimerkiksi Tanskassa 260.
Onko sitten niin, että valtionepidemiologi Anders Tegnell on johtanut Ruotsin harhapoluille väljän oloisella koronastrategiallaan? Yhä useampi ruotsalainen alkaa olla sitä mieltä.
Lue myös: Elon Musk kertoo saaneensa koronavirustartunnan Ruotsista
Ruotsi valitsi jo alussa poikkeavan taktiikan
Ruotsi päätti jo koronakriisin alkuvaiheessa valita strategian, joka poikkesi selvästi esimerkiksi Suomen valitsemasta taktiikasta.
Se myös herätti kiinnostusta myös maailmalla. Esimerkiksi brittilehti The Guardian arvioi ruotsalaisten pelaavan venäläistä rulettia kansalaistensa hengellä.

