Ampumahiihdon olympiavoittaja latasi rajua tekstiä urheilupomosta – "Venäjän paras ystävä"

Ampumahiihdon olympiavoittaja Sebastian Samuelsson ei sulata ajatusta, että venäläiset ja valkovenäläiset palaisivat kisaladuille. Ruotsalainen lataa kovaa kritiikkiä kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bachille.

Venäläiset ja valkovenäläiset ovat olleet suljettuna kansainvälisistä kilpailuista Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Aiemmin kohua aiheutti spekulaatiot siitä, että maiden urheilijat voisivat palata takaisin kilpailuihin. FISin johtokunnassa vaikuttava Martti Uusitalo tyrmäsi MTV Urheilulle väitteet mahdollisesta paluusta. Samuelssonin mielestä keskusteleminen aiheesta on naurettavaa. 

– Suurin osa oli viime keväänä sitä mieltä, että heidän sulkeminen oli hyvä asia ja mikään ei ole muuttunut siitä. Mikään ei motivoi muutosta päätökselle. Samuelsson totesi Expressenille.

Samuelsson myönsi olleensa aluksi epäileväinen, että olisiko sulkeminen kisaladuilta oikea ratkaisu.

– Sen jälkeen osoittautui, että monet urheilijat, muistakin lajeista käyttäytyivät todella Venäjä-myönteisesti. Urheilua käytettiin propagandan levittämiseen. Monet urheilijat ovat poseeranneet Putinin kanssa ja tiedämme, että monet Venäjän urheilujohtajat ovat läheisiä poliittisen johdon kanssa. Silloin tilanne on mielestäni melkoisen yksinkertainen, Samuelsson sanoi.

Erityistä kritiikkiä saa KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach. 

– Hänhän ollut Venäjän paras ystävä dopingskandaalin ja nyt sodan kautta. Pohdiskelen vain, että mistä hän on saanut tämän Venäjä-myönteisen linjan, johon hän aina palaa. Se on mielestäni todella outoa, Samuelsson totesi.

Venäläsurheilijat eivät ole saanet kilpailla kaksissa viime talviolympialaisissa omalla lipullaan dopingskandaalin myötä. Samuelssonin mielestä tämä on ollut liian kevyt rangaistus. 

– Se on ratkaisu, joka on ollut olemassa dopingskandaalien aikana. Se ei mielestäni ole ollut tarpeeksi tuntuva. Tiedän, kun itse olen olympialaisissa, niin sillä ei ole mitään väliä, että asuissa lukee Venäjän olympiakomitea, kaikki tietävät, että kyse on Venäjästä, Samuelsson sanoi.

– Kuunnelkaa venäläistä selostusta tv:ssä, kukaan ei sano mitään muuta kuin Venäjä. Lippu ei tietenkään ole siellä, mutta se tuntuu kuitenkin todella lievältä rangaistukselta todella vakavan asian kohdalla. Sitten pitää ajatella ukrainalaisia, jotka ehkä tulevat kisaamaan, että he joutuvat tapaamaan venäläisiä ja valkovenäläisiä. Se on mielestäni todella outoa. Tiedämme, kuinka tärkeää urheilu on propagandalle ja silloin meidän pitää ottaa omalta osaltamme vastuuta, Samuelsson päätti.

Lue myös:

    Uusimmat