Ämpärimania iski jälleen! MTV:n ilmaiset ämpärit vetivät väkeä Porin torille

Ämpärihuuma valtasi Porin torin 0:49

Suomalaiset ovat ämpärihullua kansaa. Sadat ihmiset ovat aiemmin kokoontuneet jonottamaan ilmaisia ämpäreitä muun muassa kauppojen avajaisiin. Myös SuomiAreena päätti lähteä mukaan ämpärihuumaan.

Juontaja ja somepersoona Kristoffer Ignatius nostatti ämpärihuumaa jakamalla ensin käyttövinkkejä, sillä perinteikkäästi marjanpoiminnassa käytetty sanko kelpaa myös moneen muuhun.

Porin torin MTV-lavalla Ignatius demonstroi muun muassa ilmaisen ämpärin käyttöä kesäisen kukkaistutuksen alustana, jakkarana, sadehattuna että kuulosuojana.

Kansaa kiinnosti kuitenkin enemmän itse asiaan pääseminen ja moni nostikin kätensä Ignatiuksen kysellessä, kuinka moni oli saapunut paikalle ämpäreiden perässä.

Ja kas, kun ilmaiset ämpärit päästettiin valloilleen, ei kulunut montaakaan hetkeä, kun ne olivat jo loppu. Monikäyttöiset punaiset ämpärit lähtivät ihmisten matkaan, mutta siistiä pitkää jonomuodostelmaa ei tällä kertaa ämpärimanian yhteydessä saatu todistaa.

Pikaisen gallupin perusteella punaiset ämpärit ovat päätymässä monenlaiseen käyttöön: puolukkametsään, lasten vesileikkeihin, sienien ja marjojen keruupaikaksi, olipa muutama ottanut ämpärin jo laukkukäyttöön pistämällä sinne esimerkiksi takkinsa. Tunnustipa muutama tulleensa paikalle vain ämpäreiden takia.

Etkö ehtinyt paikalle, mutta ämpäri jäi himottamaan? MTV-lavalla jaetaan ämpäreitä joka arkipäivä! Kurkkaa aikataulu ja ohjelma osoitteesta suomiareena.fi.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat