Mainos

Amnesty suomii EU:n terrorilakeja – rajoittavat ihmisioikeuksia, eivät puolusta niitä

Terrorismin torjunnan nimissä tehdyt nopeat lakimuutokset rajoittavat perusvapauksia ja purkavat ihmisoikeuksia suojaavia mekanismeja, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa raportissaan.

– Lait ovat yksittäisinäkin huolestuttavia, mutta erityisesti kokonaisuutena tarkasteltuna huomaa, kuinka ihmisoikeuksia poljetaan ilman valvontaa, sanoo Amnesty Internationalin Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen järjestön tiedotteessa.

– Olemme vaarassa rakentaa yhteiskuntia, joissa vapaus on poikkeus ja pelko normaalia, Mehtonen sanoo.  

Esimerkiksi Unkarissa uusi lainsäädäntö antaa viranomaisille mahdollisuuden kieltää julkiset kokoontumiset, rajoittaa liikkumisvapautta ja jäädyttää varoja. Ranskassa poikkeustila on uusittu viisi kertaa. Tilapäisiä hätätoimia, kuten liikkumisvapauden rajoittamista, on otettu osaksi lainsäädäntöä Britanniassa ja Ranskassa.  

Amnestyn mukaan Suomessakin on vaara, että kansallisen turvallisuuden suojelun varjolla lipsutaan suhteettoman laajoihin valvontavaltuuksiin.   

– Tiedustelun on oltava ehdottoman kohdennettua ja lainsäädännön on asetettava sille täsmälliset rajat. Valvojaa on kyettävä valvomaan, sanoo Amnesty Internationalin Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio.  

Raportissa tutkittiin 14 EU-maan terrorismilakien vaikutuksia ihmisoikeuksiin.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.