Amnesty: Iranissa on kuollut kahdeksan ihmistä mielenosoituksissa – "Ei päähuiville, ei turbaanille, kyllä vapaudelle ja tasa-arvolle"

Iranissa protestoidaan hijab-lakeja vastaan 2:48
Iranissa protestoidaan hijab-lakeja vastaan.

Mielenosoitukset saivat alkunsa Iranin siveyspoliisin pidättämän nuoren kurdinaisen kuolemasta. Nainen oli pidätetty väärin puetun hijabin takia.

Iranissa siveyspoliisin pidättämän nuoren naisen kuolemasta alkunsa saaneissa mielenosoituksissa on kuollut jo ainakin kahdeksan ihmistä, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestön mukaan ainakin neljää olivat ampuneet lähietäisyydeltä iranilaisviranomaiset. Kuolleiden joukossa on Amnestyn mukaan kuusi miestä, yksi nainen ja yksi lapsi.

Iranin viranomaiset ilmoittivat perjantaina 22-vuotiaan kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun tämä oli pidätetty väärin puetun hijabin takia. Aktivistien mukaan Mahsa Amini oli saanut kuolettavan iskun päähänsä. Iranin poliisi on kiistänyt väitteet naisen pahoinpitelystä. Viranomaiset ovat sanoneet aloittaneensa tutkinnan tapauksen tiimoilta.

Iranin valtionmedian mukaan protestit ovat levinneet ainakin 15 kaupunkiin, poliisin kerrotaan käyttäneen kyynelkaasua ja tehneen pidätyksiä mielenosoitusten hajottamiseksi.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Aminin kuoleman jälkimainingeissa alkaneet mielenosoitukset ovat vakavimpien joukossa, joita Iranissa on nähty sitten vuoden 2019 marraskuun. Tuolloin rauhattomuuksia esiintyi polttoaineen hinnan korotusten jälkeen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Ei päähuiville, kyllä vapaudelle ja tasa-arvolle"

Sosiaalisessa mediassa levinneiden videoiden mukaan jotkut naispuoliset mielenosoittajat ovat uhmakkaasti riisuneet hijabinsa ja polttaneet ne nuotioissa tai leikanneet symbolisesti hiuksensa hurraavien väkijoukkojen edessä.

– Ei päähuiville, ei turbaanille, kyllä vapaudelle ja tasa-arvolle, mielenosoittajat ovat huutaneet Iranin pääkaupungissa Teheranissa.

Amnesty International tuomitsi sen, kuinka YK oli antanut alustan Iranin presidentille Ebrahim Raisille, joka oli pitänyt puheen YK:n yleiskokoukselle. Tämä oli järjestön mukaan osoitus kansainvälisen yhteisön "toistuvasta epäonnistumisesta" vastuunkannon varmistamiseksi.

Kanadassa solidaarisuuden osoituksena järjestettyyn mielenosoitukseen osallistunut aktivisti Azam Jangravi heijasteli omissa puheissaan järjestön kritiikkiä.

– Miksi YK normalisoi Iranin misogynian, Jangravi tiedusteli Torontossa.

– Miksi maalla, joka on yhtä misogynistinen kuin Taleban, tulisi olla paikka YK:ssa?

Jangravi pakeni itse Iranista sen jälkeen, kun hänet oli pidätetty vuoden 2018 mielenosoituksissa, koska hän oli riisunut hijabinsa.

Biden ilmaisi tukeaan mielenosoittajille

YK:ssa pitämässään puheessa Raisi otti esille alkuperäisväestöön kuuluvien naisten kuolemat Kanadassa, Israelin toimet palestiinalaisalueilla sekä Isisin "raakalaisuudet" uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvia naisia kohtaan.

–  Niin kauan kuin meillä on tämä kaksinaismoraali, missä huomio kiinnitetään täysin yhteen puoleen, eikä tasapuolisesti, meillä ei tule olemaan todellista oikeutta ja kohtuutta, Raisi sanoi.

Hän myös pokkuroi AFP:n mukaan Iranin ydinsopimuksen elvyttämiseksi länsimaiden esittämiä ehtoja vastaan.

–  (Iran) ei yritä rakentaa tai saada haltuunsa ydinaseita, eikä sellaisilla aseilla ole paikkaa meidän opissamme, hän sanoi puheessaan.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puhui YK:lle pian Raisin uhmakkaan puheen jälkeen. Omassa puheessaan Biden osoitti kunniaa mielenosoittajille sekä ilmaisi jälleen tukensa Iranin ydinsopimuksen elvyttämiseksi.

–  Tänään me seisomme Iranin rohkeiden kansalaisten ja rohkeiden naisten tukena, hän sanoi ja jatkoi iranilaisten osoittavan parhaillaan mieltään perusoikeuksiensa turvaamiseksi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Niinistö otti Aminin kuoleman puheeksi

Ranskan presidentti Emmanuel Macron tapasi tällä viikolla Raisin New Yorkissa. Macron oli tiistaisen tapaamisen yhteydessä pyytänyt Raisia kunnioittamaan naisten oikeuksia.

Myös presidentti Sauli Niinistö on tavannut Raisin yleiskokousviikolla. Johtajat kohtasivat keskiviikkona. Presidentin kanslian tiedotteen mukaan presidentit keskustelivat muun muassa Iranin ydinsopimuksesta ja Venäjän sodasta Ukrainassa.

Lisäksi Niinistö painotti iranilaispresidentille Mahsa Aminin kuoleman perinpohjaisen tutkinnan tärkeyttä.

Lue myös:

    Uusimmat