Ammuu! Täältä löytyy Suomen lehmäisin kaupunki, yhtä asukasta kohden peräti kolme lehmää – "Tavallista lehmäarkea tämä on"

Suomessa eniten lehmiä ihmistä kohden on Kiuruvedellä, jossa lehmiä on peräti kolme kaupunkilaista kohden. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan paikkakunnalla on kaikkiaan 25 143 lehmää.

MTV Uutiset haastatteli kiuruveteläistä maatalousyrittäjä Mikko Tikkaa, jolla oli aavistus paikkakunnan jalansijasta lehmäkaupunkina, vaikka lukuihin hän ei ollutkaan törmännyt.

– En tiennyt asiasta, mutta ei se yllätä, Tikka pohtii.

Syitä Kiuruveden asemalle Tikka keksii useampiakin.

– Kun ei ole mitään vilja-aluetta ja on paljon nurmea, niin rehua riittää. Täällä on myös vähän väkeä.

Tilastokeskuksen mukaan Kiuruvedellä on 8153 asukasta.

​​​​​​​

"Luottoni maitoon on edelleen suuri"

Tikka kertoo itse päätyneensä alalle jatkamalla vanhempiensa työtä. Hän kertoo nauttivansa maatalousyrittäjän työstä täysillä.

– Yhtiöni perustettiin vuosi sitten. Tavallista lehmäarkea tämä on, hän kuvailee.

Viime aikoina runsaasti esillä olleeseen keskusteluun lihan ja maidon tuotannosta Tikka on noteerannut, mutta vielä asia ei ole vaikuttanut hänen työnkuvaansa.

– Tulevaisuudessahan se pistää miettimään, kuinka suuria investointeja tekee, mutta kyllä luottoni maitoon on edelleen suuri, Tikka pohtii.

Listan hännillä on Helsinki, jossa on vain 0,0003 lehmää yhtä ihmistä kohden.

Esimerkiksi Hangossa, Turussa, Espoossa, Harjavallassa tai Kihniössä lehmiä ei joko ole lainkaan tai niitä ei ole tilastoitu. 

Lue myös:

    Uusimmat