Ammuttu naispoliisi avautuu toipumisestaan: Olisi ihanaa muistaa elämä ilman kipua

Hyvinkäällä vuonna 2012 ammuttu naispoliisi kirjoittaa blogissaan siitä, miten on yrittänyt päästä jaloilleen tapahtuneen jälkeen. Tähän mennessä operaatioita on blogin mukaan takana lähes 100 ja pahat kivut piinaavat edelleen.

Viime perjantaina poliisi kertoi olleensa leikkauksessa, jossa hänen jaloistaan siirrettiin ihoa vatsaan. Vaikka leikkaus sujui hyvin ja jalat toimivat edelleen, jalkojen kivut ovat pahat.

– Kipu on taas voimistunut, mikä johtuu leikkauksesta. Olisi ihana pystyä muistamaan, millaista oli olla ilman kipua, poliisi kirjoittaa Bulletproof-blogissaan.

Poliisi muistelee blogissaan vuoden takaisia tapahtumia ja aiempia operaatioita, jotka ovat välillä koetelleet uskoa toipumiseen.

Pahimmat kivut alkoivat vuoden takaisen leikkauksen jälkeen.

– Kun viimeksi heräsin teholla hengitysputki kurkussa, olin oksentanut nukutettuna ja vetänyt kaiken keuhkoihin. Sen jälkeen jalat ovat olleet tällaiset joka päivä, muutamia tunteja lukuun ottamatta.

Poliisi ei ole vieläkään menettänyt toivoaan siitä, että jonain päivänä hän kuntoutuu työkykyiseksi.

– Uskoa alkaa löytyä, kun huomaa, että pystyy samaan kuin ennen leikkausta. Jos ihon ottokohdat eivät kiristäisi ja polttaisi hermokivun lisäksi ja vatsan alueen kivut helpottaisivat, olisin niin paljon pidemmällä jo!  

– Ei tänään, mutta ehkä huomenna.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat