Alma Aluemedia vähentää 70 henkilötyövuotta

Alma Aluemedia vähentää yt-neuvottelujen päätteeksi väkeään enintään 70 henkilötyövuotta vastaavalla määrällä. Irtisanottavia on 19.

Noin 50 henkilötyövuoden vähennys tehdään eläköitymisten tai muiden järjestelyjen kautta.  

Yhtiön mukaan vähennyksistä 29 henkilötyövuotta kohdistuu Aamulehden, Satakunnan Kansan ja paikallislehtien toimituksiin. Maakuntalehdissä toimituksellinen työ organisoidaan uudelleen, ja neljän paikallislehden ilmestymistiheys muuttuu. Loput vähennyksistä kohdistuvat lehtien muihin toimintoihin.   

Yt-neuvottelujen piirissä oli yhteensä 500 ihmistä. Yhtiö ilmoitti syyskuussa neuvottelujen alkaessa, että yt:t voivat johtaa jopa 85 henkilötyövuoden vähentämiseen.  

Järjestelyjen seurauksena Alma Media kirjaa kuluvan vuoden loka-joulukuun tulokseen arviolta 2,2 miljoonan euron kertaluonteisen kulun.   

Alma Aluemedia kustantaa Aamulehteä, Satakunnan Kansaa, Lapin Kansaa, Pohjolan Sanomia sekä paikallis- ja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea. Neuvottelujen ulkopuolella olivat Lapin lehdet sekä paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu.  

Alma Media on STT-Lehtikuvan toiseksi suurin omistaja.  

Lue myös:

    Uusimmat