Alkuviikko harmaa ja lauha – viikonloppuna laajalti pikkupakkasta

Viikon alku on suuressa osassa maata harmaa ja sateita tulee ajoittain. Etelän ja lännen lumet sulavat alkuviikon aikana. Loppuviikolla sään ennustetaan viilenevän hiukan.

Suomi on edelleen Venäjällä olevan sulkukorkeapaineen reunalla.

Tänään pohjoisessa sataa lunta ja räntää ja ajokeli on huono. Lunta kertyy laajalti 5-10 senttimetriä. Lännessä satelee vettä, räntää ja paikoin lunta. Tuuli on merellä voimakasta.

– Tiistai on pilvinen ja etenkin lännessä sumuinen päivä. Sateet heikkenevät, mutta paikoin maan etelä- ja keskiosassa sataa ajoittain vettä ja räntää, pohjoisessa räntää ja lunta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Lämpötilat ovat tiistaina länsirannikolla noin viidessä plusasteessa, idässä ja pohjoisessa ollaan pikkupakkasella tai nollan vaiheilla. Tuuli heikkenee maanantain lukemista.

Keskiviikko on laajalti sumuinen, harmaa ja lauha päivä. Lämpötilan nollaraja kulkee Etelä-Lapissa. Etelässä ja idässä tulee ajoittaisia vesi- ja räntäsateita, lännessä ja pohjoisessa on melko poutaista. Aurinko voi näyttäytyä pohjoisessa, etenkin Länsi-Lapissa, missä pakkanen saattaa hiukan kiristyä.

Myös torstai on pilvinen ja siellä täällä voi tulla sateita.

– Tämän hetken ennusteen mukaan sää voisi viiletä hiukan viikonloppuna niin, että laajalti oltaisiin pikkupakkasella, sanoo Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta viikon sää ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat