Alkossa kävi viime viikolla tavallista enemmän asiakkaita – näin viinakauppa varautuu koronavirukseen

Matkustuskielto sai pörssin syöksyyn Suomessakin – pääanalyytikko avaa, miten koronavirus iskee talouteen 7:12
Koronavirus on aiheuttanut rajuja pörssisyöksyjä: pääanalyytikko kertoo talousvaikutuksista

Alkossa kävi viime viikolla hieman tavanomaista enemmän asiakkaita. THL:n mukaan talouslamojen aikaan alkoholin kokonaiskulutus tavanomaisesti laskee. Alkon liiketoimintajohtaja ei toistaiseksi osaa antaa arviota alkoholimarkkinan kehittymisestä.

Suomessa eletään tällä hetkellä hyvin poikkeuksellisissa yhteiskunnallisissa oloissa koronavirusepidemian vuoksi. Viruksen vaikutukset heijastuvat kaikille yhteiskunnan osa-alueille, myös viinakauppaan.

Alko kertoo tiedotteessaan, että viime viikolla liikkeissä kävi asiakkaita hieman tavanomaista enemmän.

Tuotteiden kysyntä korostui erityisesti hanapakkauksissa, menekkituotteisissa, sekä puna- ja valkoviinin lisäksi, myös rommeissa, brandyissa, viskeissä ja gineissä.

Lama laannuttaa kulutusta

Koronaviruksen on arvioitu aiheuttavan taloudellisen taantuman Euroopassa, koska yhteiskuntiin iskevät poikkeusolot ja määräykset vähentävät esimerkiksi kulutusta ja matkustamista. Monet yritykset ovat jo ilmoittaneet yt-neuvotteluista ja lomautuksista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset osoittavat, että talouslamojen aikaan alkoholinkulutus tavanomaisesti kääntyy laskuun. 1990-luvun alun laman jälkeen suomalaisten alkoholinkulutus kulutus väheni 11 prosenttia. Vuoden 2008 jälkeen kulutus on laskenut 14 prosenttia.

– Toivomme, että tässä poikkeuksellisessa tilanteessa pidämme toisistamme huolta. Emme toivo, että tämän tilanteen johdosta ihmiset kuluttaisivat enemmän alkoholia, Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo MTV Uutisille.

Pennasen mukaan koronan aiheuttama tilanne on poikkeuksellinen ja muuttuu koko ajan, joten myynnin ja asiakasmäärän kehitystä on mahdoton arvioida.

– Yleinen taloustilanne tulee ennusteiden mukaan heikkenemään koronaepidemian seurauksena, joten senkin valossa vaikutuksia on mahdotonta arvioida.

Myymälät toimivat normaalisti

Alko kertoo varautuneensa koronatilanteen aiheuttamiin muutoksiin, mutta toistaiseksi myymälöiden kyky palvella asiakkaitaan on normaali.

Tavarantoimittajia pyydetään kuitenkin varautumaan poikkeustilanteeseen ennakoiden.

– Myymälöidemme varmuusvarastotasoja on nostettu. Pyydämme teitä nostamaan mahdollisuuksien mukaan myös varmuusvarastojanne saatavuuden varmistamiseksi erityisesti menekkituotteiden osalta, Alkon tavarantoimittajille osoitetussa tiedotteessa sanotaan.

Toissavuonna alkoholijuomien kokonaiskulutus oli 10,4 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti.

Juttua korjattu ja täsmennetty kello 7.19: Alko ei kehota asiakkaitaan nostamaan varmuusvarastojaan. Tiedotteessaan ilmaistu viesti oli tarkoitettu Alkon tavarantoimittajille, ei asiakkaille.

Lue myös:

    Uusimmat