Alkoholijuomien tilausta kotiin yritetään vapauttaa

Mietojen alholituotteiden myyntiä suoraan koteihin halutaan vapauttaa. Muutamat yritykset yrittävät murentaa nykyistä kotimyynnin kieltoa korkeimmalle hallinto-oikeudelle osoitetuilla valituksilla. Ensimmäistä päätöstä odotetaan ennen kesälomakautta. Toinen valitushanke tähtää kaikkien mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttamiseen.

KHO:n käsittelyssä olevan valituksen on tehnyt vaasalainen Kotipizza Oyj, joka on ketjun liikeoikeuksia myöntävä yhtiö. Lupa koskee oluen myyntiä pizzojen mukana. Internetissä ruokakauppaa harjoittava Ruokanet puolestaan tavoittelee kaikkien mietojen juomien kotimyyntiä.

Ruokanetin toimitusjohtaja Timo Surma-Aho kertoo, että yhtiö jättää valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ruokanet anoi jo kerran mietojen myyntilupaa lääninhallitukselta, mutta ei halunnut ottaa kielteistä päätöstä ulos. Nyt Surma-ahon mukaan kielteinen päätös lunastetaan ja viedään virkatietä valituksena oikeuteen.

Internetin kautta aiotaan myydä ainoastaan samaa valikoimaa kuin päivittäistavarakaupat: olutta, mietoja viinejä ja siidereitä. Tavoitteena on yhdenmukaistaa käytäntö.

Kotipizza puolestaan on vienyt jakeluhankettaan eteenpäin vähin äänin.
-Emme halua leimautua olutkuskiksi. Puhumme palvelusta. Se on asiakkaiden palvelumuoto. Lupaa haetaan ennakkoluulottomasti, mutta haluamme säilyttää matalan profiilin, Kotipizza Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Sikström sanoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat