Alfred Hitchcock – jännityksen mestari

Uusi dvd-boksi paketoi viisi ohjaaja Alfred Hitchcockin elokuvaa yhteen laatikkoon. Hitchcock teki elokuvat Warner Bros –elokuvayhtiölle vuosina 1950-1956. Elokuvista tunnetuin, Muukalaisia junassa, on julkaistu dvd:llä kerran aikaisemmin, mutta muut neljä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa dvd:llä ja ne kuuluvat Hitchcockin tuotannon vähemmän tunnettuun puoliskoon.

Viiteen elokuvaan mahtuu huumoria, vakavaa draamaa, jännitystä, glamouria, meheviä murhia ja mestariohjaajan neronleimauksia. Vaikka yleisesti parhaimpina Hitchcock-elokuvina pidetyt elokuvat on julkaistu dvd:llä jo aiemmin, on näissäkin elokuvissa tarpeeksi nautittavaa. Ilahduttavinta tässä kokoelmassa on sen monipuolisuus, skaala on Hitchcockin vakavimmasta elokuvasta yhteen hauskimmista.

Esirippu laskee – Stage fright (1950)

105 minuuttia, kuvasuhde 4:3

Nuori näyttelijätär Eve Gill (Jane Wyman, tuttu tv-sarjasta Falcon Crest) yrittää auttaa vanhaa ystäväänsä (Richard Todd), joka on sekaantunut kuuluisan näyttelijä Charlotte Inwoodin (Marlene Dietrich) aviomiehen murhaan. Gill epäilee Inwoodia oikeaksi murhaajaksi ja pestautuu hänen palvelijakseen. Soppaa sekoittaa murhaa tutkiva poliisi (Michael Wilding), johon Gill rakastuu. Vakoillessaan näyttelijää Gill saa uusia yllättäviä tietoja murhasta mutta joutuu samalla moniin vaarallisiin ja hupaisiinkin tilanteisiin.

Esirippu laskee on kokoelman kepein ja hauskoin elokuva. Huumori sisältyy elokuvan henkilöhahmoihin, elokuvan juoni ei itsessään ole erityisen hauska. Nuori ja taitava komedienne Jane Wyman pysyy naama peruslukemilla läpi elokuvan mutta on samalla elokuvan hauskimpia hahmoja. Näyttelijälegenda Marlene Dietrich ujuttaa rooliinsa hillitöntä itseironiaa, joka huipentuu lauluun ”The laziest girl in town”. Kahden naisnäyttelijän valta-asemaa elokuvassa uhkaavat vain Gillin höpsöjä vanhempia näyttelevät Alastair Sim ja Sybil Thorndyke. Miespääosien näyttelijät Wilding ja Todd ovat sen sijaan varsin vaisuja rooleissaan. Näyttelijät ja hieno kuvaus tekee tavanomaisesta tarinasta Hitchcockmaisen viihdyttävän jännityskomedian, jota en muista televisiossakaan näytetyn.

Muukalaisia junassa – Strangers on a train (1951)

97 minuuttia, kuvasuhde 4:3

”Tee sinä minun murhani, minä teen sinun” on kantavana teemana Hitchcockin Warner-kauden tunnetuimmassa elokuvassa Muukalaisia junassa. Tennistähti Guy Haines (Farley Granger) haluaa päästä eroon petollisesta vaimostaan Miriamista (Laura Elliot), jotta voisi mennä naimisiin kunnollisen senaattorintyttären Annen (Ruth Roman) kanssa. Hän kohtaa junassa oudon, isäänsä vihaavan Brunon (Robert Walker), joka ehdottaa murhien vaihtamista: Guy murhaisi Brunon isän ja Bruno Miriamin. Guy pitää juttua vitsinä, mutta Bruno ottaa leikin todesta.

Patricia Highsmithin romaaniin perustuva Muukalaisia junassa on Hitchcockin Warner-elokuvista kuuluisin ja siinä Hitchcockin nerokkuus onkin parhaimmassa käytössään. Elokuvan hienoimmat kohtaukset (Miriamin murhan kuvaus heijastumana silmälaseista, tennisottelu, jossa Brunoa lukuunottamatta kaikkien katselijoiden kasvot kääntyvät pallon mukana sekä hurja loppukohtaus pyörivässä karusellissa) ovat taidonnäytteitä, joista sir Alfred muistetaan. Tiukkaa trilleriä on pippuroitu hippusella mustaa komediaa. Grangerin ja Walkerin välinen jännite on elokuvan juonen koossapitävä voima. Naisrooleista Ruth Roman on pateettisuudessaan tahattoman koominen ja shown varastaakin Patricia Hitchcock, joka näyttelee Annen suorapuheista pikkusiskoa. Laura Elliot on lyhyessä roolissaan riittävän kiero ja inhottava, ettei hänen murhansa jää katsojia surettamaan.

Minä tunnustan - I confess (1953)

91 minuuttia, kuvasuhde 4:3

Nuori pappi Michael Logan (Montgomery Clift) kuulee rippituolissa, kun hänen apulaisensa (O.E. Hasse) tunnustaa murhan. Papin vala estää Michaelia kertomasta murhasta poliisille eikä hän jousta periaatteesta, vaikka joutuukin itse murhan pääepäillyksi. Uskollisuus papinvalalle johtaa hänet ihmisten halveksimaksi ja syytettyjen penkille, mistä vasta oikean murhaajan sanat pelastavat hänet.

Katolisuus ja katoliset periaatteet ovat elokuvassa Hitchcockin suurennuslasin alla. Elokuvassa syyttömän papin kärsimyksiä symboloidaan useaan otteeseen ristiinnaulitun kuvilla. Hitchcock kaivautuu papin sielun syövereihin parhaiten kohtauksessa, jossa tämä tajuaa joutuvansa syytteeseen murhasta vain sen vuoksi, ettei voi rikkoa papinvalaansa. Cliftin roolisuorituksen huippukohdassa Michael pakenee paikalta pysyen vakaasti periaatteittensa takana mutta joutuen samalla yhä suurempaan epätoivoon. Elokuva onkin hyvin vahvasti Cliftin elokuva, vahvan roolin tekee myös hänen nuoruudenrakastettuaan näyttelevä Anne Baxter.

Täydellinen rikos – Dial M for murder (1954)

101 minuuttia, kuvasuhde 16:9 anamorfinen widescreen 1.85:1

Kokoelman ainoa värielokuva on myös kokoelman perinteisin murhajännäri. Hitchcockin suosikkiblondi Grace Kelly esittää rikasta ja petollista aviovaimoa Margot’ta, jonka mustasukkainen aviomies Tony (Ray Milland) haluaa murhata perintörahojen toivossa. Tony tekee 99% varman murhasuunnitelman, kiristää vanhan opiskelukaverinsa (Anthony Dawson) murhaajaksi ja järjestää vaimonsa rakastajan (Robert Cummings) itselleen alibiksi. Kaikki ei kuitenkaan mene Tonyn suunnitelmien mukaan. Murhaajakandidaatti saa surmansa, ja Tonyn on turvauduttava suunnitelmaan B, joka on lähes yhtä nerokas kuin alkuperäinenkin.

Hitchcock ei juurikaan ottanut vapauksia muokatessaan Frederick Knottin näytelmää elokuvaksi. Tapahtumat keskittyvät lähes täysin yhteen huoneeseen, ja elokuva muistuttaakin tässä suhteessa kuusi vuotta vanhempaa elokuvaa Köysi. Elokuvassa tapahtuu vähän mutta puhutaan sitäkin enemmän. Täydellinen rikos ei kuitenkaan ole tylsä elokuva. Hitchcock valitsi jokaisen kuvakulman ja kamera-ajon niin tarkasti, että elokuvaa jaksaa seurata ongelmitta. Kun Kelly ja Dawson huolehtivat elokuvan toimintakohtauksista, keskittyy Milland puhumiseen. Miellyttävä ja charmikas Milland on elokuvan vahvin mieshahmo, Cummingsin näyttelemän poikaystävän jäädessä selvästi kakkokseksi. Grace Kelly on upea kohtalokkaan kolmiodraaman avainhenkilönä. Hitchcockin elokuville ominainen huumori henkilöityy murhatutkija Hubbardiin (John Williams), joka viiksiään harjaillessaan on yhtä aikaa hupaisa että terävä.

Täydellinen rikos –elokuvasta tehtiin myös kolmiulotteinen versio, joka sittemmin on jäänyt hyvin vähäiselle levitykselle. Harmi, ettei tämä dvd:kään tuo tuota kolmiulotteista versiota suuren yleisön nähtäväksi.

Väärä mies – Wrong man (1956)

101 minuuttia, kuvasuhde 16:9 anamorfinen widescreen 1.85:1

”Jos olet syytön, ei sinulla ole mitään pelättävää”, sanoo poliisi Manny Balestrerolle (Henry Fonda), joka pidätetään syytettynä aseellisesta ryöstöstä. Manny vakuuttaa syyttömyyttään, mutta useat todistajat vannovat, että Manny on syyllinen. Syyttömän, tavallisista tavallisimman perheenisän tie poliisilaitokselta vankilaan alkaa ja totuus ja oikeus tuntuu olevan tavallisen ihmisen ulottumattomissa.

Tositapahtumiin perustuva Väärä mies on Hitchcockin realistisin ja vakavin elokuva. Elokuva istuttaa katsojan Mannyn asemaan, pohtimaan sitä, miltä tuntuisi joutua perusteetta syytetyksi ja syyttömänä vankilaan. Toinen samaistumisen kohde elokuvassa on Mannyn vaimo, jonka mielenterveys järkkyy oikeudenkäynnin edetessä. Kamera näyttää sen, mitä henkilöt näkevät, ja katsoja tuntee sen, mitä henkilöt tuntevat. Bernard Herrmannin elokuvamusiikki vahvistaa elokuvan ankeaa tunnelmaa, johon edes loppuratkaisu ei anna kunnon helpotusta.

Lisämateriaalit

Jokaisen elokuvan lisänä on parinkymmenen minuutin mittainen dokumentti elokuvan tekemisestä. Näyttelijät Jane Wyman, Farley Granger ja Patricia Hitchcock ovat mukana dokumenteissa, mutta muuten dokumenteissa joudutaan tyytymään elokuva-asiantuntijoiden kommentteihin. Tämä on ymmärrettävää, sillä kysymys on yli 50 vuotta vanhoista elokuvista. Täydellisen rikoksen lisänä on myös lyhyt katsaus 3D-elokuvien historiaan.

Muukalaisia junassa on saanut erikoishuomion. Tuplalevyllä on tarjolla kaksi eri versiota, jotka eroavat toisistaan vain parin minuutin verran. Elokuvan kommenttiraita ei ole kovin onnistunut. Se on käytännössä kokoelma asiantuntijahaastatteluja, jotka eivät suoranaisesti liity ruudulla nähtäviin kohtauksiin. Parempi kommenttiraita olisi mielestäni saatu aikaan, jos elossaolevat näyttelijät Farley Granger, Laura Elliot ja Patricia Hitchcock olisivat saaneet kommentoida elokuvaa. Nyt kommenttiraita jää irralliseksi esseekokoelmaksi Hitchcockin työtavoista.

Levyltä löytyy lisäksi kolme haastattelua, joissa Hitchcockista ja elokuvasta kertovat Miriamia näytellyt Laura Elliot, Hitchcockin lapsenlapset sekä nuori elokuvaohjaaja M. Night Shyamalan. Elliotin haastattelu on mielenkiintoinen, mutta Shymalanin haastattelu on ylipitkä ylistyspuheenvuoro Hitchcockille. Lastenlasten jutut ovat hauskoja, mutta niillä on hyvin vähän tekemistä itse elokuvan kanssa. Ekstramateriaalia on levyllä siis paljon, mutta sen laadussa on toivomisen varaa.

Lisämateriaalin puutteet ovat kuitenkin toissarvoinen seikka. Jännityksen mestari –boksi täydentää hienosti Hitchcockin dvd-kokoelmaa, sillä vaikka sen kaikki elokuvat eivät olekaan suuria klassikoita, ovat ne kuitenkin laadukas osa mestariohjaajan uraa.

teksti: Mikko Suhonen