Alec Baldwin ampui kuvaajanaisen – asiantuntija kertoo, mistä laiminlyönti voi johtua ja miksei vastaava turma voi tapahtua suomalaiselokuvassa

Näyttelijä Alec Baldwin ampui kuvaajan elokuvan kuvauksissa – olisiko vastaava mahdollista Suomessa? 5:23
Miten turvallista on elokuvatuotanto? Erikoistehosteasiantuntija kertoo, miten aseita käsitellään kuvauspaikalla.

Lukuisissa suomalaisissa elokuva- ja tv-tuotannoissa työskennellyt erikoistehosteasiantuntija Ari Arvola sanoo, että kuvauksissa käytettäviin aseisiin pätee muutama nyrkkisääntö.

Lännenelokuvan kuvauksissa Yhdysvaltojen New Mexicossa tapahtuneen ampumatapaturman tarkkoja yksityiskohtia ei vielä tiedetä. 

Suomalaisen erikoistehosteasiantuntijan mukaan kyse on kuitenkin "isosta virheestä".

Uhreina Rust-lännenelokuvan kuvauksissa tapahtuneessa tapaturmassa olivat kuvaaja ja ohjaaja. Arvola arvelee, että näyttelijä Alec Baldwinia saatetaan olla ohjattu ampumaan tiettyyn suuntaan, jossa kumpikin osuman saaneista on voinut olla.

Jos rekvisiitta-aseeseen on päätynyt oikea patruuna, laiminlyönti on voinut tapahtua aseen tarkastuksessa.

Tässä vaiheessa kyse on vielä spekulaatioista, sillä tapahtumien kulkua tutkitaan. Elokuvan ohjaaja Joel Souza on sairaalassa, kuvaaja Halyna Hutchins kuoli.

"Ei koskaan oikeita patruunoita"

Asiantuntija kertoo muutaman nyrkkisäännön suomalaisista elokuvien kuvauksista.

– Suomessa aseisiin ei kuvauksissa koskaan viedä oikeita patruunoita, Arvola sanoo.

Näyttelijöiden kuuloa voidaan myös suojata käyttämällä miedompia paukkupatruunoita.

– Kuvauksissa ei ammuta kohti, eikä aseilla osoitella mihinkään. Myöskään kameraa kohti ei ammuta: aina suojataan kamera ja ammutaan sen ohi.

Arvolan mukaan suoranaista tarvetta ampua kameraa tai näyttelijää kohti ei ole, sillä haluttu vaikutelma saadaan luotua kuvakulmilla hämäämällä.

Sarjatuliase laulaa Helsingin keskustassa

Viranomaiset eivät Suomessa varsinaisesti valvo aseiden käyttöä elokuvien kuvauksissa. Arvolan mukaan yhteistyö viranomaisen kanssa kannattaa, vaikka poliisi ei olisi valvomassa kuvauspaikkaa.

– Teimme viime syksynä Omerta 6/12 -elokuvaa, jossa ammuttiin Finlandia-talon takana. Silloin on hyvä ilmoittaa ja hakea lupa toimia aseiden kanssa. Jos joku kuulee sarjatuliaseiden ääntä Helsingin keskustassa, niin siitä tulee äkkiä soitto poliisille, hän sanoo.

Turvallisuusvastuuta jaettu

Aseita tai räjähteitä sisältävät kohtaukset saadaan Arvolan mukaan maaliin turvallisesti, kun jokaiselle osa-alueelle on oma henkilönsä.

Esimerkiksi isoissa tuotannoissa tällaisissa kohtauksissa voi olla erikseen oma turvallisuusvastaava, stuntvastaava, tehostevastaava sekä asevastaava.

Myös näyttelijät käyvät usein läpi turvallisuus- ja asekoulutusta valmistautuessaan ampumaan rekvisiitta-aseilla.

– Jos ei ole mitään asekoulutusta ja pitää näytellä ammattisotilasta, siitä ei tulisi mitään.

Lue myös:

    Uusimmat