Tällaisia kuolemia ja tapaturmia elokuvatuotannoissa tapahtuu – Brandon Leen traaginen kohtalo on elokuvahistorian tunnetuimpia

Yhdysvalloissa tapahtui lännenelokuvaa kuvatessa tragedia, kun kuvaaja ammuttiin kuoliaaksi rekvisiitta-aseella. Elokuvien kuvauksissa sattuu toisinaan ikäviä onnettomuuksia ja jopa kuolemantapauksia.

Yksi tunnetuimmista elokuvatuotannoissa tapahtuneista kuolemista on näyttelijä Brandon Leen kohtalo The Crow (1994) -elokuvan kuvauksissa vuonna 1993.

Kamppailulajilegenda Bruce Leen poika esitti synkän sarjakuvafilmatisoinnin pääosaa. Ampumakohtausta kuvatessa vastanäyttelijä Michael Massee ampui Brandon Leetä rekvisiitta-aseella.

Aseen piippuun oli jumiutunut aiemmasta kohtauksesta oikean luodin palanen. Aseen lauetessa paukkupatruunan ruuti sinkosi luodin Leen keskivartaloon.

Lee vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli saamiinsa vammoihin.

28-vuotiaan pääosanäyttelijän kuolema osui kuvausten kannalta hankalaan paikkaan, sillä useita kohtauksia oli yhä kuvaamatta.

Tuotanto päätyi muokkaamaan elokuvan käsikirjoitusta ja lisäämään jälkituotannossa Leen kasvot digitaalisesti stuntmies Chad Stahelskin kasvojen päälle joissakin Leen kanssa kuvaamatta jääneissä kohtauksissa.

Kuvaajien kuolemat eivät tavattomia

Tuoreimmassa ampumatapaturmassa Rust-elokuvan kuvauksissa sai surmansa 42-vuotias kuvaaja Halyna Hutchins.

Suuremman luokan elokuvatuotannoissakin on sattunut ja tapahtunut myös 2000- ja 2010-luvuilla. Kuvaajille sattuneet kuolemantapauksetkaan eivät ole olleet tavattomia.

Kameramies Conway Wickliffe kuoli Christopher Nolanin Batman-hitti Dark Knightin (2008) kuvauksissa tapahtuneessa auto-onnettomuudessa.

Hongkongilainen kuvaaja Chan Kwok-Hung hukkui Jackie Chanin tähdittämän Skiptracen (2016) kuvauksissa. Kyseisellä elokuvalla on myös Suomi-kytkös: leffan ohjasi suomalainen Renny Harlin.

Stuntnäyttelijän ammatissa varjopuolensa

Useasti ennenaikaisen kuoleman on kuvauksissa kohdannut stuntnäyttelijän ammatissa.

Stunttinainen Joi Harris kuoli moottoripyöräonnettomuudessa  Deadpool 2 (2018) -sarjisleffan kuvauksissa.

The Walking Dead -zombisarjan kuvauksissa parvekkeelta pudonnut stuntmies John Bernecker kuoli vammoihinsa vuonna 2017. Miehen omaiset saivat pari vuotta myöhemmin tuotantoyhtiöltä miljoonakorvaukset oikeustaistelun jälkeen.

Tom Cruisen tähdittämässä American Made (2015) -toimintaelokuvassa tapahtui lento-onnettomuus, jossa sai surmansa stuntlentäjä Alan D. Purwin sekä apupilotti Carlos Berl.

The Expendables 2 (2012) -elokuvan kuvauksissa tapahtui räjähdys, jossa kuoli stuntnainen Elin Pelin.

Stuntnäyttelijän työnkuvan vaarallisuuden tuntien, myös vakavia loukkaantumisia on pelkästään viime vuosikymmenellä raportoitu kymmenittäin.

Muutamia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut viime vuosina myös elokuvasettien lavasteita purkaneille tai siivonneille työntekijöille.

Hollywood-tähdillä läheltä piti -tilanteita

Haavereita on sattunut viime vuosikymmenellä myös kovan palkkaluokan näyttelijöille, vähemmän yllättävästi usein toimintaelokuvien kohtauksissa. 

Jalkojaan tai nilkkojaan ovat murjoneet muun muassa brittinäyttelijä Daniel Craig (tuoreen Bond-seikkailu No Time to Dien (2021) kuvaukset), Han Solon rooliin palannut Harrison Ford (Star Wars: The Force Awakensin (2015) kuvaukset) sekä stunttinsa mieluusti itse tekevä, murtuneella nilkalla juoksennellut Tom Cruise (Mission: Impossible - Fallout (2018) -kuvaukset).

Vielä vanhemmallakin iällä toimintarainoja tehtaillut Sylvester Stallone onnistui telomaan itsensä leikkausoperaatiota vaativaan kuntoon peräti kolmen The Expendables (2010-2014) -elokuvasarjan osan kuvauksissa.

Joskus ihka oikeaa hätää on luultu näyttelemiseksi.

Now You See Me (2013) -elokuvan kuvauksissa näyttelijä Isla Fisher esitti vesitankista ulos pyrkivää taikuria. Kohtauksessa käsiraudoissa olevan Fisherin piti esittää hukkuvaa, mutta tällä kertaa näyttelijä oli jäänyt jumiin oikeasti.

Kuvausryhmältä "esitys" oli mennyt täydestä, vaikka hätä oli todellinen. Näyttelijä pääsi lopulta ulos tankista ja on yhä kertomassa kauhutarinaansa eteenpäin.


Lue myös:

    Uusimmat