Albright varoitti Venäjän eristäytymisestä

Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright vetosi tänään Venäjään, jotta se etsisi poliittista ratkaisua Tshetshenian selkkaukseen. Albright esitti vetoomuksensa neuvotellessaan Moskovassa venäläisen virkaveljensä Igor Ivanovin kanssa. Samanaikaisesti nostivat venäläissotilaat monen päivän katkerien taistelujen jälkeen kaksi Venäjän lippua Tshetshenian pääkaupungin Groznyin keskustassa sijaitsevalle Minutkan aukiolle. Tapauksen kuvasi riippumaton televisiokanava NTV, jonka kirjeenvaihtaja päästettiin ensi kerran paikalle. Toinen lipuista oli näiden tietojen mukaan sama, jonka viimeiset venäläisjoukot veivät mennessään vetäytyessään Groznyista ensimmäisen Tshetshenian sodan jälkeen vuonna 1996.

Madeleine Albright

Väijytykseen joutuneet venäläisjoukot kärsivät vakavan tappion juuri Minutkan aukiolla vuosien 1994-1996 sodassa, ja aukiolla on sen vuoksi suuri psykologinen merkitys Venäjälle. Albright saapui Moskovaan kolmepäiväiselle vierailulle, jonka aikana hän osallistuu myös Venäjän pääkaupungissa käytäviin Lähi-idän rauhanneuvotteluihin. Albright sanoi esittävänsä Venäjän johdolle Yhdysvaltain huolestuneisuuden jo neljä kuukautta kestäneestä Tshetshenian sodasta.
-Venäjä on eristämässä itseään kansainvälisestä yhteisöstä Tshetshenian vuoksi, hän sanoi lentomatkalla Moskovaan.
-Ainoa ratkaisu (selkkaukseen) on poliittinen ratkaisu. Tshetshenian sodan tiedotuksesta vastaava Sergei Jastrzhembski torjui tuoreeltaan Albrightin näkemyksen Venäjän eristäytymisestä ja arveli lausunnon olleen tarkoitettu lähinnä amerikkalaisyleisölle.

Venäjä: Tshetsheenien antautuminen jatkuu

Moskovassa kerrottiin tänään, että lisää tshetsheenitaistelijoita on antautunut venäläisille Groznyissa. Tshetsheenit kiistivät kuitenkin tiedon antautumisesta ja vastarinnan lopettamisesta. Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev luonnehti 200 tshetsheenisissin antautumista "käännekohdan ensimmäiseksi merkiksi". Tshetsheenien edustajat vakuuttivat kuitenkin Groznyissa, että kaupunki ei ole antautumassa. Tshetshenian itäosassa taistelevien venäläisjoukkojen komentaja kenraali Gennadi Troshev puolestaan arvioi, että sota saattaa kestää vielä jopa vuoden.

Sergejev tapasi maanantaina vt. presidentin Vladimir Putinin. Tapaamisen jälkeen hän luonnehti antautumisten merkitsevän käännekohdan ensimmäistä merkkiä, kertoi uutistoimisto Itar-Tass. Maanantaina Groznyissa antautui 34 sissiä, mikä nostaa antautuneiden kokonaismäärän 200:aan. Aiemmin antautuneista suurin osa on ollut haavoittuneita, eivätkä he venäläislähteiden mukaan ole olleet kokeneimpia sissejä. Venäjän maajoukkojen kerrottiin edenneen maanantaina kohti Groznyin keskustaa.

Venäjän lentokoneet hyökkäsivät sissien asemiin etelän vuoristoseudulla, jolloin tuhottiin useita ammusvarastoja, kertoi uutistoimisto Interfax. Sissien edustaja Aslanbek Ismailov kertoi uutistoimisto AFP:lle, että Groznyi ei ole antautumassa. Hän kertoi, että sunnuntai-illan taistelussa kuoli 50 venäläissotilasta. Vuorokauden aikana venäläisiä oli hänen mukaansa kaatunut sata. Kenraali Troshev sanoi tänään, että sota kestää "voittoomme saakka eikä ole väliä, kuinka kauan - päivän, kaksi päivää, kuukauden tai vuoden".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat