Älä moikkaa Thaimaassa – Varo näitä eleitä ja tekoja ulkomailla
Vieraan maan tapakulttuuriin kannattaa tutustua jo ennen matkalle lähtöä, jotta noloja tilanteita ei pääsisi syntymään. Joskus muiden kulttuurien tavat voivat tuntua oudoiltakin. Tiesitkö esimerkiksi, että Japanissa ei saa koskaan upottaa syömäpuikkoja riisiin pystyasennossa? Näillä vinkeillä pääset alkuun eri maiden tapoihin tutustumisessa.
Kreikka
- Kreikassa on epäkohteliasta kieltäytyä kutsuista. Älä siis kieltäydy päivälliskutsusta, ellei se ole aivan välttämätöntä. Jos saat kutsun kreikkalaisen kotiin, vie tuliaisiksi kukkia.
- Älä ihastele vierailullasi kodin esineitä, sillä isäntäväki saattaa tulkita kiinnostuksen väärin ja kokea tarvetta lahjoittaa esineet vierailijalle.
- Älä nosta peukaloasi ylös, sillä kreikkalaiset pitävät sitä törkeänä eleenä. Peukalot kannattaa pitää kurissa myös Turkissa, Australiassa ja Venäjällä.
Thaimaa
- Älä koske toisiin ihmisiin, älä edes lapsiin. Etenkin päähän koskemista pidetään pahana.
- Vältä pitkää katsekontaktia, sillä se voidaan tulkita aggressiivisuudeksi.
- Älä osoita sormella mitään. Käytä koko kättäsi, kun haluat esimerkiksi valita ruoan ravintolassa.
- Älä niistä julkisella paikalla. Sitä pidetään huonona käytöksenä. Niistäminen kannattaa hoitaa piilossa myös muslimimaissa.
- Muista varoa moi-sanaa, sillä se tarkoittaa paikallisille naisen alapään karvoitusta.
Iso-Britannia
- Vältä sormimerkkejä. Britit tulkitsevat etu- ja keskisormella muodostetun v-kirjaimen haistatteluksi.
- Älä vastaa kysymyksiin pelkästään sanoilla "yes" tai "no", vaan vastaa vähintään lauseilla "yes, please" tai "no, thank you". Kohteliaisuus on erittäin tärkeää briteille.
Egypti
- Jos egyptiläinen kutsuu sinut kotiinsa, älä suostu välittömästi. Jos kutsu on esitetty täydestä sydämestä, se esitetään sinulle uudestaan. Vasta tällöin on kohteliasta vastata kutsuun myöntyvästi.
- Jos joudut kieltäytymään kutsusta ja sanot tulevasi mielelläsi kylään joku toinen kerta, pidä lupauksesi. Jos et lupauksestasi huolimatta tee vierailua myöhemmin, kutsun esittäjä tuntee itsensä loukatuksi ja nolatuksi.
Kiina
- Kiinalaiset eivät pidä fyysisestä kontaktista. Älä siis halaa tai taputa selkään paikallisia.
- Jalka- ja kengänpohjien näyttäminen on loukkaava ele Kiinassa. Katso siis tarkkaan miten pidät jalkojasi. Tapa pätee myös Thaimaassa.
- Ikäihmiset aloittavat aina tervehtimisen, ja heitä pitää tervehtiä aina ensin.
Japani
- Älä syö kävellessäsi. Japanilaiset kunnioittavat ruokahetkeään ja pitävät epäkohteliaana, jos syöminen hoidetaan seisaaltaan. Istahda siis aloillesi ennen kuin haukkaat eväitäsi.
- Älä koskaan laita syömäpuikkoja pystyasennossa riisiin. Niin tehdään ainoastaan buddhalaisissa hautajaisissa.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Lähteet: uraverkko.net, budgettravel.com, pallontallaajat.net
Uusimmat
-
11:45
Eeva Lehtimäen kommentti: Vihreät haluaa ryöstöretkelle Kokoomukseen
-
11:39
Ministeri: Intian junaturman syy ja syylliset selvitetty – 288 kuollut ja 900 sairaalahoidossa
-
11:31
Nico Rosberg koulii Lewis Hamiltonia käytöksestä – tästä seitsenkertainen maailmanmestari tuskin tykkää
-
11:28
Ugandan presidentti: Yli 50 rauhanturvaajaa kuoli hyökkäyksessä Somaliassa
-
11:28
Prigozhin uhkaa Wagner-joukkojen sotivan Venäjän maaperällä ilman Kremlin lupaa
-
11:13
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
11:04
Puolisoehdokas hermoilee treffeillä – maajussi paikkaa tilanteen yllättävällä pusulla
-
10:56
Tässä tämän hetken kuumimmat autot käytettyjen markkinoilla – Teslat omissa sfääreissään
-
10:41
Helena Petäistön kolumni: Cannesin Suomi-poika suosikki – tästä syystä Kaurismäki ei ole voittanut festivaalin pääpalkintoa
-
10:36
40 vuotta täyttänyt Maria Lund iloitsee monipuolisista töistään – paljasti tulevan yhteistyön Salkkarit-tähden kanssa
-
10:30
MTV Uutisten kysely paljastaa: Sofia Virta on vihreiden piiripäättäjien selvä suosikki puheenjohtajaksi
-
10:28
Tästä alkavat MM-rallin kartturin tehtävät erikoiskokeiden välissä – adrenaliinista höyräviltä kuskeilta toisinaan kummiakin kysymyksiä
-
10:23
Valtteri Bottas täysin ymmyrkäisenä tallikaverinsa tempusta
-
10:17
Naantalissa löytyi vauhdilla päin saarta ajettu arvovene – "Vähäsanainen herra kertoi vain olleensa veneilemässä"
-
10:17
Venäjä väittää estäneensä dronehyökkäyksen Krimillä – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Niinistö julkaisi ensimmäisen Nato-ajan päiväkäskynsä – lue ylipäällikön viesti sanasta sanaan
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
Lataa lisää