Älä hätäile turhaan: Vain tällainen ampiaisen pisto vie lääkärille

Jos ampiaisen keltainen ja musta varoitusväri saa hien pintaan ja paniikin aikaan, kannattaa miettiä jo etukäteen, miten toimia, kun ympärillä pörrää uhkaava siipiveikko. Harva on hengenvaarassa edes pistoksen saatuaan, mutta milloin pitäisi hakeutua oikeasti lääkäriin?

Vierailu lääkärillä on tarpeen, jos uhri on saanut useita pistoja esimerkiksi astuttuaan ampiaispesän päälle. Myös pisto kieleen, silmään tai kaulaan kaipaa asiantuntijan apua. Lääkäriin on lähdettävä myös, jos ampiainen pistää pientä lasta, raskaana olevaa naista tai vanhusta, jonka yleiskunto on heikko. Lääkäriin on hyvä suunnata myös, jos lomailijalle nousee piston jälkeen kuume tai pistokohta turpoaa valtavasti.

Jos piston uhri on allerginen, yksikin tuikkaus voi olla hengenvaarallinen. Allergiselta lomavieraalta on hyvä tiedustella, onko hänellä mukanaan esimerkiksi lääkärin määräämää adrenaliinia hätätapauksen varalta. Mikäli pistoksen saanut lomalainen joutuu shokkiin tai saa muutoin vaarallisia oireita, apua tulee välittömästi hankkia hätänumerosta.

Varaudu pistojen varalle

Ampiainen pistää tavallisesti vain uhattuna tai hätistettynä. Huitominen saa ne entistä ärhäkämmäksi. Vaikka ampiaisen pistosta tavallisesti selviää kivulla ja säryllä, kannattaa kotiin varata myös varmuuden vuoksi apua antavia tuotteita. Muun muassa antihistamiini lieventää oireita, joten apua pistoon saa tavallisesta allergialääkkeestä.

Varsin tehokas ja helppo varokeino pistojen varalle on myös kyypakkaus, koska sisältää kortisonia. Pistoalueelle voi sivellä myös hydrokortisonivoidetta. Erityisen tärkeää on välttää pistokohdan koskettelua, raapimista tai puristelua. Oireet katoavat yleensä kahden vuorokauden kuluessa, ellei ampiaisen pistolle ole erityisen allerginen.

Ampiaispullo parvekkeelle

Apu erityisesti parvekkeella piinaavaan ampiaisongelmaan voi löytyä myös ampiaispullosta, jossa pullon sisälle laitetaan ampiaista houkuttelevaa ainetta. Mikä tahansa makea juoma saa ampiaiset suuntaamaan pullon sisälle. Lentoon lähtiessään pörriäiset törmäävät pullo seiniin tai putoavat nesteeseen eivätkä pääse enää pois pullosta.

Lasin läpi heijastuva valo hämää ampiaisia ja saa ne uskomaan kulkutien olevan vapaa joka puolella. Tällöin ne eivät löydä tietä pullosta ulos, vaikka ne eivät pullossa olevaan nesteeseen putoaisikaan.

Lue myös:


(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat