Mainos

Hirmumyrsky piiskasi länsirannikkoa – tuuli jopa 32 metriä sekunnissa, tuhannet ilman sähköä illalla ja yöllä

Kaskisissa oltiin eilen jo hirmumyrskylukemissa, kun tuulen nopeus ylitti 32 metriä sekunnissa. Sähköttömiä talouksia on tänä aamuna ollut koko maassa noin kaksi tuhatta.

Vähitellen puuskat ovat jo alkaneet hellittää, kertoo meteorologi Pekka Pouta.

– Päivällä se tuntuu lähinnä pahana viimana. Varhain aamulla on olleet pahimmat puuskat Etelä-Suomessa, mutta tuuli on voimistumassa Pohjois-Lapin tuntureilla.

– Pahiten se on kyllä piiskannut länsirannikkoa.

Ilmatieteen laitos varoitti tänään kovasta tuulesta merialueilla sekä Pohjois-Suomessa. Kovimmat tuulet ovat kuitenkin jo ohi. Kovimmillaan puuska puhalsi Kaskisella eilen illalla kahdeksalta: silloin se ylsi 32,8 metriin sekunnissa. 

Maalla tuulivaroitus on voimassa Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella. Pouta sanoo, että tuntureille hän ei lähtisi tänään lainkaan.

Pahimmat tuulet ovat kuitenkin myös maalla ohi ja sää on muuten poutainen.

– Tuuli tuo meille kuivaa ilmaa, oikeastaan koko maassa on aika aurinkoista, Pouta sanoo.

– Lapissa pakkanen itse asiassa heikkenee, koska sinne on tulossa uusi, oma pikku matalapaineensa, joka tuo myrskypuuskia tänään ennen kaikkea Pohjois-Lapin tuntureille.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.