Aku Hirviniemen matkailuohjelmassa seikkaillaan tämän viikon jaksossa Buenos Airesissa. Suomalaisryhmän kulkeminen kameroineen kaupungin rauhattomilla kujilla sai paikalliset mummot huokailemaan kauhusta.
Aku ja 7 ihmettä -sarjassa tutustutaan tällä viikolla Argentiinaan maan pääkaupungissa Buenos Airesissa. Yksi miljoonakaupungin kuuluisimmista alueista on Bocan lähiö, joka tunnetaan myös jalkapallolegenda Maradonasta. Päivisin alue on turistien kansoittama, mutta kello kuudelta illalla koko alue tyhjennetään turisteista jengitappeluiden vuoksi.
Ilmapiiri alueella ei Hirviniemenkään mielestä ollut turvallisimmasta päästä:
– Siellä liikkuessamme meistä parin metrin päässä viihtyi eräs narkkarivarkaan näköinen tyyppi seuraamassa, milloin otteemme tavaroista herpaantuisi. Ja kun se herpaantuu, kamat lähtee saman tien! Varkaat katoavat karkuun pikkukujille, mistä niitä ei enää löydy.
Kuvausryhmän läsnäolo rauhattomalla alueella ei jäänyt huomaamatta siellä asuvilta brasilialaisiltakaan.
– Paikalliset mummot piirtelivät kohdatessamme ristinmerkkejä ilmaan. Heitä kauhistutti, että uskalsimme liikkua siellä kameroiden kanssa.
Hämäriltä kujilta seurueen matka jatkui kohti Iguassun vesiputouksia. Ohjelman tuottajalta oli jo aiemmin varastettu tietokone, joka sisälsi kaikki yksityiskohdat ryhmän matkasuunnitelmista. Ikävä välikohtaus häilyi mielessä vielä kaupungista poistuttaessakin.
– Kyllähän se jännitti, että onko siellä putouksilla meidän oikea kuskimme seivästettynä taksin takaluukussa, Hirviniemi myöntää.