Aku Ankka vetoaa yhä useampaan

Joka neljäs suomalainen rentoutuu Aku Ankan parissa. Suomen ylivoimaisesti suosituimman sarjakuvalehden levikki lähestyi viime vuonna 300 000:n rajaa, ja lukijoita Akkarilla on jo yli 1,3 miljoonaa.

Suomessa vuodesta 1951 lähtien ilmestynyt Aku Ankka on löytänyt tiensä yhä uusien Aku-sukupolvien sydämiin.

Vuonna 2002 Aku Ankka kolahti yhä useampaan postilaatikkoon. Lehden levikki nousi jälleen edelliseen vuoteen verrattuna ja oli viime vuonna 294 125 kappaletta. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli yli 6000 kappaletta.

- Aku Ankka on kuulunut jo vuosikymmeniä kotitalouksien perushankintoihin. Akusta on tullut perheenjäsen, josta ei haluta luopua , selvittää Aku Ankan päätoimittaja Markku Kivekäs lehden vankkaa suosiota.
Carl Barksin luoma Ankkalinna asukkaineen on sarjakuvahistorian onnistuneimpia formaatteja. Hahmot muistuttavat meitä ihmisiä, kaikkine inhimillisine piirteineen.

-Meillä Suomessa nähdään myös paljon vaivaa sarjakuvien tekstien eteen puhekuplien dialogi on sujuvaa ja vitsikästä ja kielen kiemurat puhuttelevat kaikenikäisiä lukijoita, Kivekäs jatkaa.

Uunituoreen Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2002) mukaan Aku Ankalla on 968 000 yli 12-vuotiasta lukijaa. Alle 12-vuotiaista 353 000 lukee säännöllisesti Aku Ankkaa (YIPPEE 2002*).

Ala-asteikäisistä eli 7-12 vuotiaista pojista peräti 76 prosenttia ja tytöistä 61 prosenttia lukee sarjakuvia vähintään kerran viikossa. Puolet pojista lukee sarjakuvia lähes joka päivä.

Aku Ankka on tällä hetkellä Suomen kolmanneksi luetuin aikakauslehti heti Pirkan ja Yhteishyvän jälkeen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat