Aktivistit piinaavat pienyrittäjää Pyhäjoella – työkone tärveltiin täysin

Kaivinkoneyrittäjät ja ydinvoimaa vastustavat aktivistit ovat olleet napit vastakkain kesän ajan Pyhäjoella, jonne on suunnitteilla Fennovoiman uusi ydinvoimala.

Alavieskalaisen Olli Pahikaisen isä sai kokea aktivistien raivon viimeksi eilen.

– Kone oli aamuyöllä kokenut ilkivaltaa. Poliisi ja palokunta soittelivat koneesta, kun isä oli työmatkalla autolla sinne, Pahikainen kertoo.

Kaivinkoneen kylkeen oli maalattu yön aikana spray-maalilla iskulauseita kuten ”Stop Fennovoima”. Kaivinkoneen peilejä oli rikottu ja letkuja katkottu sekä avainlukkoon tungettu ruuvi. Koneen hydrauliikkaöljytkin oli laskettu maahan.

Kaivinkone oli Pahikaisen isän ainoa.

– Eihän sillä koneella töitä voi tehdä. Kaivinkonehommat jää nyt tekemättä, Pahikainen toteaa.

Pahikaisen arvion mukaan aktivistien teon hintalappu on noin 20 000 euroa. Se sisältää sekä koneen korjauksesta koituvat kulut, jotka vakuutus korvaa, sekä kulut siitä, kun kone seisoo, eikä töitä voi tehdä.

Toissapäivänä alueella tuhottiin kaksi muuta työkonetta. Tihutöitä on Pahikaisen mukaan tehty pitkin kesää. Alueella työskenteleviä henkilöitä on hänen tietojensa mukaan myös uhkailtu.

– Eipä sitä voi oikein muuta kuin hammasta purra ja korjata vehkeitä ja toivoa, että ne saisivat olla rauhassa.

Pahikainen uskoo, että aktivistit eivät ymmärrä, kehen heidän toimintansa haitat kohdistuvat.

– Ei ajatella ehkä loppuun asti tai sitten puretaan vain kiukkua johonkin. Oikea aktivisti vaikuttaa laillisin keinoin, mutta tuo radikaaliaktivismi ei kyllä palvele ketään.

 

Lue myös:

    Uusimmat