Aktia ei halua kapinapankkeja

Aktia Säästöpankin toimitusjohtaja Johan Horelli kiistää väitteet, että osuuspankkiryhmästä irronneet osuuspankit ajautuisivat ennen pitkää osaksi säästöpankkiryhmää. Horelli sanoo Turun Sanomien ja Savon Sanomien haastattelussa, että Säästöpankit ja osuuspankkiryhmästä irronneet pankit pysyvät erillisinä pankkiryhminä, ja muunlaiset puheet ovat pelkkää pelottelua.

Toimitusjohtaja Horelli korostaa, että Aktian kannalta yhteistoimintasopimus osuuspankkien kanssa on puhtaasti liiketaloudellinen asia. Mitään pitemmälle meneviä suunnitelmia ei hänen mukaansa asiaan sisälly.

Uudesta osuuspankkien yhteenliittymästä irtautuneet pankit ovat tehneet Aktian kanssa sopimuksen keskusrahalaitos- ja atk-palveluista. Osuuspankkiryhmästä irtautuneet kapinapankit eivät kuitenkaan saa vielä tänä vuonna atk-palveluja Aktialta. Pankit ovatkin joutumassa tukalaan tilanteeseen, jos osuuspankkikeskus sanoo palvelunsa piakkoin irti.

Kapinapankkien ja Aktian yhteistyösopimuksessa todetaan, että Aktia alkaa toimia osuuspankkien keskuspankkina viimeistään vuoden -99 lokakuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat