Akseli Herlevi ehti viime vuonna sulkea ja avata uuden ravintolan sekä matkustaa ympäri maailmaa.
Naughty Burger -hampurilaisketjun perustaja ja Burgerimies-ohjelmasta tunnettu Akseli Herlevi nousi vuonna 2011 julkisuuteen Top Chef -ohjelman myötä. Tämän jälkeen hänet nähtiin noin vuoden verran myös herättelemässä suomalaisia uusiin arkiaamuihin Huomenta Suomen kokkina.
Herlevi muistelee näitä aikoja mieluusti, ja kertoo aamuissa sattuneen yhtä ja toista. Ravintoloitsija kertoo, että eräänä aamuna hän esimerkiksi nukkui pommiin.
– Minulla oli silloin siinä tällainen "viinityyppi" kaverina. Sitten lähetyksessä oli tällainen lyhyt puffaus noin tuntia ennen meidän osuuttamme, ja hän oli sitten yksin siellä televisiossa huhuilemassa, että "Akseli huomenta, herätys", Herlevi muistelee naureskellen.
– Kyllä ehdin siihen varsinaiseen lähetykseen, taksilla taisin tulla ja sanoin kuskille, että nyt vedät kahvan ihan pohjaan, nyt on kiire.
Ympäri Yhdysvaltoja
11 vuotta myöhemmin Top Chef -ohjelman tekemisestä Herlevi pyörittää muun muassa Naughty Burger -ketjuaan, johon lukeutuu 9 ravintolaa. Herlevin mukaan Top Chefissa mukana oleminen muutti tavallaan hänen elämäänsä, vaikka toisaalta hän on tehnyt hyvin paljon töitä menestyksensä eteen myös itse sen jälkeen.
Haaveitaan hän kokee saavuttaneensa paljon. Viime vuoden aikana Herlevi on kuvannut kaksi tuotantokautta Burgerimies-ohjelmaansa, ja tuotannot veivät hänet kiertelemään sekä Pohjoismaita että Yhdysvaltoja. Syksyllä Herlevi ja tuotantoyhtiö ajoivat Yhdysvaltojen länsirannikolta itärannikolle ja kiersivät kuvaamassa pikkupaikkakunnilla. Herlevi kertoo, että tuotanto yöpyi monesti leirintäalueilla, jossa kohtaamiset ihmisten kanssa olivat hyvin kirjavia.

