Aki Ajon talli lähtee jahtaamaan mestaruuksia superlupaavilla kuljettajilla: "Yksi suurimmista lahjakkuuksista, jota olen varikolla nähnyt"

Aki Ajon Red Bull KTM Ajo -talli lähtee uuteen kauteen puolustamaan Moto2-luokan tallimestaruutta ja metsästämään menestystä myös Moto3-luokassa.

Viime MotoGP-kauden yksi ikimuistoisimmista tarinoista oli 15-vuotiaan turkkilaiskuljettaja Can Öncün voitto kauden viimeisessä osakilpailussa Valenciassa. Aki Ajon tallin kuljettajasta tuli ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan historian nuorimpana voittoon ajanut kuljettaja.

- Täytyyhän se myöntää, että voitto tuli yllätyksenä, vaikka hänelle itselleen se ei välttämättä yllätys ollut. Heti villin kortin saamisen jälkeen hän ilmoitti, että voitosta lähdetään ajamaan, Ajo kertoi MTV Uutiset Liven lähetyksessä.

Valencian osakilpailu oli Öncün ensimmäinen Moto3-luokassa.


Ajon suojatteihin kuuluu myös Canin veli Deniz Öncü, jota pidetään niin ikään suurlahjakkuutena.

- Öncün veljeksillä on mahtava asenne. En ole pitkään aikaan nähnyt tuon ikäisiä kavereita, jotka olisivat sellaisella asenteella ja työmäärällä liikkeellä. Heillä on selvät tavoitteet ja he tekevät tavoitteiden eteen mitä vain, Ajo hehkutti.

Valencian voiton myötä nyt kokonaisen Moto3-kauden Red Bull KTM Ajo -tallin riveissä ajava Can Öncü on nostanut menestysodotukset tappiin.

- Can sanoi selvästi, että lähtee kauteen jalat maassa, mutta myös taistelemaan maailmanmestaruudesta. Nöyränä, mutta päättäväisenä, Ajo hymähti.

Mestaruus puolustettavana

Moto2-luokassa Ajon talli puolustaa tallimestaruutta uuden kuljettajan voimin, sillä Moto3-luokan ylivoimaisesti voittanut espanjalaiskuljettaja Jorge Martin värvättiin korvaamaan MotoGP-luokkaan siirtynyt Miguel Oliveira.

- Martin on yksi suurimmista lahjakkuuksista, jota olen varikolla nähnyt, vaikka Öncün veljesten tavoin hänelläkin on vielä paljon opeteltavaa elämän suhteen, Ajo sanoi.

Ajon Moto2-tallin toisena kuljettajana jatkaa Brad Binder, jolle Ajo povaa hyvää menestystä.

- Brad ajaa meillä viidettä vuotta ja paperilla hän on yksi kovimmista mestaruusehdokkaista.

MotoGP-kausi 2019 käynnistyy lauantaina 9.3. kello 16.25 Moto3-luokan aika-ajoilla. Lähetys on katsottavissa C More Max -kanavalla sekä C Moren suoratoistopalvelussa.


Lue myös:

    Uusimmat