Ajokortti jää saamatta, jos tätä asiaa ei osaa – tien päällä joka neljäs on kuin ei olisi koskaan kuullutkaan koko säännöstä

Pitääkö oikealta tulevaa väistää tasa-arvoisessa risteyksessä? Etuajo-oikeutettu osapuoli tuomittiin päiväsakkoihin 2:55
Jos tasa-arvoisessa risteyksessä kolahtaa, onko oikealta tullut automaattisesti oikeassa? MTV Uutiset Live perehtyi pysäköintialueiden liikennesääntöihin yhdessä poliisitarkastaja Heikki Kallion kanssa.

Jokainen autokoulun käynyt tietää, milloin vilkkua tulee käyttää. Onkin siis perin erikoista, että tämä tietämys ei aina näy tien päällä.

Autoilijan on näytettävä suuntamerkkiä muun muassa käännyttäessä, vaihdettaessa kaistaa, lähdettäessä liikkeelle tien reunasta, poistuttaessa liikenneympyrästä ja muuten siirryttäessä sivusuunnassa.

Suuntamerkki on olennainen osa viestintää liikenteessä, sillä sen avulla kerrotaan muille liikkujille omista aikeista, mikä antaa muille sekä aikaa että tilaa toimia. Lisäksi vilkun käyttäminen voi säästää myös turhilta jarrutteluilta sekä vaaratilanteilta.

Perusjuttuja, moni varmasti miettii. Todellisuudessa vilkun käyttämisessä riittää vielä runsaasti petrattavaa, vaikka teorian tasolla homma olisikin hallussa. Eli onko kyse sittenkään ihan niin perusjutusta?

Joka neljäs ei vilkuta liikenneympyrästä poistuessaan

Liikenneturvan tänä vuonna tekemien seurantojen mukaan 85 prosenttia autoilijoista käyttää vilkkua risteyksessä kääntyessään, mutta liikenneympyrässä suuntamerkki jää näyttämättä peräti joka neljänneltä.

Seurannoissa vilkun käyttäminen on ollut vuodesta toiseen heikompaa liikenneympyrässä kuin risteyksessä käännyttäessä. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen kummastelee asiaa.

– Liikenneympyrä ei tilanteena poikkea mitenkään muista risteyksistä. Aikeesta muuttaa ajosuuntaa kerrotaan muille näyttämällä vilkkua, Nieminen toteaa tiedotteessa.

Lähde: Liikenneturva

Lue myös:

    Uusimmat