Ajautuuko maailmantalous taantumaan vuonna 2023? Laukalle lähteneellä inflaatiolla iso rooli

Amerikkalaisten huoli inflaatiosta kasvaa 2:10
Katso myös uutisvideo marraskuulta: Amerikkalaisten huoli inflaatiosta kasvaa

Maailmantalous voi painua taantumaan vuosina 2023–2024.

Maailman yhteenlaskettu bruttokansantuote ylittää sadan biljoonan eli 100 000 miljardin dollarin rajan vuonna 2022, brittiläinen taloustutkimuskeskus CEBR arvioi tuoreessa raportissaan. Summa vastaa noin 88 000 miljardia euroa.

Raportissa käy ilmi, että maailman yhteenlaskettu bkt supistui vuonna 2020 3,2 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin mitä vuosi sitten arvioitiin. Vuoden 2021 talouskasvun arvioitiin olleen 5,5 prosenttia, hieman vuodentakaista ennustetta enemmän.

Tutkimuslaitos ennustaa vuodelle 2022 4,2 prosentin talouskasvua. Näkymä on parantunut, sillä vuosi sitten vastaava ennuste antoi prosenttiluvun 3,4.

Tulevien vuosien merkittävin maailmantalouden haaste on inflaatio, CEBR katsoo. Analyytikot varoittavat myös taantumasta, joka saattaa ajoittua vuosille 2023 ja 2024. Olennainen kysymys on, laantuuko laukalle lähtenyt inflaatio omia aikojaan ja pienellä rahapoliittisella säädöllä, jolloin vaikutus bkt:een ei olisi huomattava, vai joudutaanko ongelmaan vastaamaan talouskurilla.

Kärkisijat jaetaan uudestaan, Suomen sijoitus laskee

CEBR katsoo Kiinan suhteellisen kasvunopeuden hieman hidastuneen, sillä nyt maan arvioidaan kasvavan Yhdysvaltojen ohi maailman suurimmaksi taloudeksi vuonna 2030 eli kaksi vuotta myöhemmin kuin edellisessä ennusteessa. Idässä kasvaa voimakkaasti myös Intia, jonka uskotaan olevan jo vuonna 2031 maailman kolmanneksi suurin talous Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Tällä hetkellä sijaluku on 7.

Suomi oli listauksessa vuonna 2021 maailman 45. suurin talous (bkt: 230 miljardia euroa). Sijoituksen odotetaan laskevan tulevina vuosina: vuonna 2036 Suomi olisi sijalla 52 (bkt: 284 miljardia euroa). Talouskasvun odotetaan olevan vuosina 2022–2026 keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa ja hidastuvan vuosina 2027–2036 1,3 prosentin keskimääräiseen kasvuun. Suomi oli vielä vuonna 2006 rankingissa sijalla 36.

Myös Ruotsin sijoituksen uskotaan putoavan. Tällä hetkellä maan talous on maailman 24. suurin, kun taas vuonna 2036 sijaluku olisi 30. Venäjän arvioidaan nousevan samalla aikavälillä sijalta 12 sijalle 10. Viron taas nytkähtäisi sijalta 97 sijalle 99.

Lue myös:

    Uusimmat