Irmeli Tallqvist sai lähes 14 vuotta sitten lukinkalvonalaisen verenvuodon, joka muutti hänen elämänsä. Irmeli ei kuitenkaan jäänyt itkemään kohtaloaan vaan tarttui elämään uusin keinoin.
Irmeli Tallqvistille liikunta on ollut aina tärkeää. Kun sairastumisen jälkeen kunto ei enää kestänyt vanhoja harrastuksia, hän etsi uusia lajeja, joita pystyy harrastamaan.
Irmeli kannustaakin kaikkia toipilaita hankkimaan uuden harrastuksen, jos ei liikunnasta, niin vaikka runoista.
– Mutta jotain pitää olla, ettei käperry omaan itseensä, Irmeli sanoo.
Irmeli käy joka viikko sauvakävelemässä, rentoutusharjoituksissa, luovassa tanssissa sekä tuolijumpassa. Jälkimmäisessä lajissa hän toimii välillä vetäjänäkin.
– En tiedä ketään aivohalvauspotilasta, joka vetäisi jumpparyhmää, Irmeli toteaa.
Itse voi vaikuttaa
Irmelin toipumiseen on liikuntaharrastusten lisäksi vaikuttanut se, että hän on puhunut paljon sairaudestaan. Hän vertaakin vakavaa sairautta lähiomaisen kuolemaan, koska oma persoona muuttuu.
Hän on ymmärtänyt myös, että parantuminen alkaa pienestä ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Täytyy hyväksyä, että ei jaksa samalla tavalla kuin ennen.
– Kun aivoissa tapahtuu tällainen muutos, ihminen väsyy pienestäkin. Mutta kaikkea ei tarvitse jaksaa, Irmeli tietää.
Irmeli painottaa sitä, että toipumiseen voi vaikuttaa paljon itse. Hän ei ole ikinä voivotellut, että miksi hänelle kävi näin. Itsesäälissä rypeminen ei auta, vaan on suunnattava katse tulevaisuuteen.
– Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Irmeli neuvoo.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Lehtikuva ja Colourbox.com
Irmeli aneli pääsyä hoitoon: Aivoverenvuotoani pidettiin migreeninä
Lue ja ehkäise itseltäsi: Tämä on suurin syy suomalaisten aivovaurioihin
Pelottavatko päänsäryt? Näin tunnistat ja erotat aivovauriot