Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on äärimmäisen vaikeaa humanitaarista työtä tekeville asiantuntijoille. Kokemuksistaan kirjan kirjoittanut Merit Hietanen valotti ongelmaa Huomenta Suomessa.
Hietanen on työskennellyt aiemmin muun muassa Gazassa ja Jordaniassa. Gazassa ollessaan hänellä ei ollut vielä lapsia eikä Gazan kaltaiseen kohteeseen perhettään voi myöskään ottaa mukaan.
Hänen mukaansa humanitaarisissa järjestöissä syntyy aivovuotoa, kun osa keski-ikäisistä naisista karsiutuu perheellistymisen myötä pois tehtävistä, joiden yhdistäminen perhe-elämän kanssa on vaikeaa.
Lisäksi tilannetta vaikeuttaa työkulttuuri. Hietanen kokee, että humanitaarinen ala on kasvanut kolonialistisen ajattelun päälle, missä nimenomaan ”valkoiset eurooppalaiset miehet” ovat menneet ja pelastaneet ihmisiä.
– Heillä perheet ja lapset eivät ole olleet mukana. Työkulttuuri, joka vaatii äärimmäistä joustavuutta, on kasvanut tällaisten ihmisten ympärille, Heillä, joilla on omia tarpeita, on vaikea kilpailla joustavuuden vaatimuksen rinnalla.
Onko jotain tehtävissä?
Hietasen mukaan avustustyöntekijöiden itsensä tarpeet on tärkeää muistaa.
– Toivoisin todella paljon, että ymmärrettäisi, että ihmisillä on annettavaa koko elinkaarensa aikana. On aikoja, jolloin olemme joustavampia ja aikoja, jolloin olemme vähemmän joustavia.
– Eikä tämä ole välttämättä lapsista kiinni, vaan työntekijällä voi olla omia sairauksia tai voi olla omia vanhempia, jotka vaativat huolenpitoa.
Hietasen mukaan alalla pitäisi ymmärtää, että avustustyöntekijöissä on kyse ihmisistä. Hänen mukaansa asiantuntijoiden osaaminen kasvaa yleisesti ihmisillä, jotka pysyvät alalla.
– Heillä on enenevissä määrin annettavaa, vaikka he eivät ole aina yhtä joustavia.
Hietanen kertoo, että omien lasten saamisen jälkeen hän on joutunut enenevissä määrin vastaamaan ei erilaisille työtilaisuuksille hänen erikoisalansa puitteissa.
– Tietenkin kaikki vanhemmat tasapainottelevat sen kanssa. Täytyy ymmärtää, että tällä alalla mahdollisuuksien kirjo vähenee dramaattisesti, jos ei ole aina valmis lähtemään.
Toisaalta Hietanen muistuttaa, että kansainvälisille työntekijöille kyse on niin kutsutusta ”keskiluokkaisesta kriisistä”, sillä järjestöjen paikalliset työntekijät puolestaan joutuvat usein asumaan sota- ja kriisialueilla ja heidän perheensä voivat olla alati vaarassa.
Katso koko haastattelu jutun yhteydessä olevalta videolta!