Hilkka* ei antanut tylyn kasvattiäitinsä lannistaa itseään.
Hilkka oli 3-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli. 13-lapsisen perheen lapset sijoitettiin kuka minnekin. Hilkka päätyi lastenkotiin neljä vuotta vanhemman veljensä kanssa.
– Jouduin usein vaikeuksiin veljeäni puolustaessani ja vietin siksi suurimman osan aikaa pannuhuoneessa. Siitä jäi elinikäinen ahtaanpaikankammo, Hilkka kertoo.
Hilkka oli juuri täyttämässä viisi vuotta, kun lapseton pariskunta päätti ottaa hänet kasvattilapsekseen. Pariskunta halusi vain tytön, mutta Hilkka ei suostunut lähtemään perheeseen ilman veljeään. Viimein pari taipui ottamaan myös tytön veljen mukaansa.
Uudessa perheessä kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja talossa vallitsi tiukka kuri.
– Muistan kuinka kasvattiäiti kertoi, ettei joulupukkia ole ja kuinka emme tulisi viettämään joulua. Myös syntymäpäivät jäivät viettämättä.
Hyvä oppilas
Kun Hilkka tuli kouluikään, hän sairastui leukemiaan. Lähes vuosi kului sairaalassa, kunnes kotiinpaluu jälleen koitti.
– Isä alkoi opettaa minulle koulujuttuja, mutta äiti tuli siitä mustasukkaiseksi ja kielsi touhun. Minulle palkattiin kotiopettaja, mutta hän tuli siihen tulokseen, että olin liian fiksu hänen opetettavakseen. Niinpä sain mennä lopulta tavalliseen kouluun.
Muutaman vuoden kuluttua kasvattivanhemmat adoptoivat Hilkan. Veli ei adoptoitavaksi päässyt.
Äiti vei rahat
Hilkka menestyi koulussa, ja opettajan kehotuksesta hän haki ja pääsi oppikouluun. Vanhemmat kuitenkin kieltäytyivät maksamasta sitä, joten Hilkan ei auttanut kuin palata kansakouluun.
