Äiti vei pienen vauvansa sairaalaan – epäiltiin pahoinpitelystä

Viiden päivän ikäisen lapsen äiti järkyttyi toden teolla, kun sairaalan henkilökunta kutsui paikalle poliisin. 

Pienen poikavauvan äiti Kirsty Clark huolestui löydettyään punaisen jäljen lapsensa oikeasta käsivarresta. Äiti pelkäsi jäljen olevan oire jostain vakavammasta, kuten aivokalvontulehduksesta, ja päätti viedä viiden päivän ikäisen Jackson-vauvansa lääkärin vastanotolle.

Sairaalassa tapahtui kuitenkin jotain, jota hän ei olisi voinut kuvitellakaan. Lääkäri otti nimittäin yhteyttä poliisiin, joka puolestaan kutsui sosiaalityöntekijän paikalle. Tästä seurasi perheelle kahden päivän pituinen piina. 

Sairaalan henkilökunta toimi ohjeiden mukaisesti 

Sen lisäksi, että äitiä epäiltiin lapsensa pahoinpitelystä, hänen miestään kiellettiin hakemasta kummien luona vierailulla ollutta perheen seitsemänvuotiasta poikaa kotiin.

– Meitä kohdeltiin kuin pahoinpitelisimme lapsiamme. Jackson on silmäterämme, pieni vauva, joka merkitsee meille koko maailmaa, Clark kertoo.

– Vein hänet sairaalaan, koska toivoin lääketieteellistä apua. Ja sitten jouduin pysyttelemään huoneessa kahden päivän ajan, jonka aikana he tekivät kaikkia kokeitaan ja sosiaalityöntekijät haastattelivat minua.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Clark kertoo ymmärtävänsä, että systeemin tarkoituksena on suojella lapsia, mutta heidän tapauksessaan asiat kääntyivät aivan päinvastaiseen suuntaan. Välikohtauksen jälkeen kävi ilmi, että pahoinpitelyn sijaan jälki vauvan käsivarressa oli lapsen itsensä aikaansaama. Vauva oli imenyt omaa kättään niin voimakkaasti, että se oli synnyttänyt jäljen.

Sairaalan antaman raportin mukaan henkilökunta toimi oikein, sillä heitä on ohjeistettu turvautumaan sosiaalipalveluihin tapauksissa, jotka herättävät heissä huolta. Sosiaalipalvelujen edustajan mukaan heillä on puolestaan lakisääteinen velvollisuus tutkia kaikki heille raportoidut tapaukset.

Lähde: Metro

***

Sosiaalityöntekijä: Paljon on jäänyt tekemättä Vilja Eerikan tapauksen jälkeen 8:48

Lue myös:

    Uusimmat