Äiti ja lapsi kuolivat leipomosta lähteneessä tulipalossa Ranskassa – aviomies pelastautui hyppäämällä ikkunasta

Äiti ja lapsi kuolivat leipomosta lähteneessä tulipalossa Lyonissa Ranskassa lauantai-iltana. Palon uskotaan saaneen alkunsa leipomossa tapahtuneesta kaasuräjähdyksestä.

Äidin ja lapsen ruumiit löytyivät kaksikerroksisen rakennuksen yläkerrasta. Naisen aviomiehen kerrottiin selvinneen tulipalosta hyppäämällä toisen kerroksen ikkunasta. Miehen mukaan hänen liekkeihin jäänyt puolisonsa oli raskaana.

Myös kolme ohikulkijaa loukkaantui turmassa.

Silminnäkijän mukaan rakennuksen alakerrassa sijainneesta leipomosta nousi useiden metrien korkuisia sinisiä liekkejä, jotka sytyttivät myös rakennuksen yläkerroksen palamaan.

Useita tuhoisia tulipaloja Ranskassa

Tammikuun puolivälissä Pariisissa tapahtuneessa kaasuräjähdyksessä kuoli kolme ja loukkaantui lähes 50 ihmistä. Räjähdys tapahtui rakennuksessa, jonka alakerrassa oli leipomo ja ravintola.

Viime tiistaina Pariisissa kymmenen ihmistä kuoli ja 30 loukkaantui kerrostalon palossa, jonka sytyttämisestä epäillään mielenterveysongelmista kärsinyttä naista. Palo on tuhoisin Pariisissa useisiin vuosikymmeniin.

Tuhopoltosta epäilty nainen asui samassa kerrostalossa. Naisen kerrottiin juuri päässeen pois psykiatrisesta hoitolaitoksesta. Ennen paloa hänen kerrotaan joutuneen humalassa suukopuun naapureidensa kanssa, kun hän oli soittanut musiikkia kovalla.

Lue myös:

    Uusimmat