Airi menetti molemmat vanhempansa lapsena. Ympärillä olleet ihmiset huolehtivat tytöstä niinäkin hetkinä, kun itsesääli oli ottaa vallan.
Airi syntyi perheeseen, johon kuuluivat äiti, isä ja kaksi yli kymmenen vuotta vanhempaa sisarusta. Perhe asui pienessä mökissä. Isä kävi töissä nahkatehtaalla, ja äiti teki mitä eteen tuli. Perheenisä kuitenkin sairastui leukemiaan, ja Airi muistaa viettäneensä aikaa isän kanssa kotona.
– Kävimme yhdessä kalastamassa, ja isä oli hyvä tekemään karjalanpiirakoita. En silloin oikein käsittänyt, että hän oli sairas, vaan koin elämän turvallisena, Airi muistelee.
Jälkeenpäin Airi on kuullut, että äiti oli harkinnut aborttia ja sittemmin Airin antamista naapurin lapsettomalle parille.
– Isosiskoni vastusti asiaa ja vei minut joskus jopa kouluun mukanaan, ettei kukaan tulisi ja veisi minua pois. Ymmärrän kyllä vanhempieni ajatukset, sillä isä sairasti syöpää, ja äitinikin söi nitroja niin kauan kuin muistan. He varmasti pelkäsivät, etteivät ehtisi kasvattaa minua aikuiseksi asti.
Isän kuolema sai äidin sairastumaan
Vuonna 1967 Airin isä kuoli. Kuolemaa edeltävä ilta on jäänyt Airin mieleen hyvin.
– Isä sanoi silloin äidille, että jos hän vielä olisi nuori ja eukon ottaisi, niin juuri hänet hän valitsisi. Se jäi silloin 8-vuotiaana vahvasti mieleeni. Silloin ajattelin, että olisipa minullakin joskus avioliitto, josta voisin elämän päättyessä todeta saman.
Airin äidille aviomiehen kuolema oli liikaa kestettäväksi.
– En oikein ymmärtänyt mitä tapahtui, mutta muistan äidin sekoittaneen unilääkkeitä vesilasiin ja sanoneen minulle, että jos äiti aamulla nukkuisi pitkään, niin voisin kyllä lähteä leikkimään naapuriin. Aamulla huomasin, ettei äiti voinut hyvin ja juoksin naapuriin soittamaan siskolleni.
