Aino-Kaisa Saarinen avautuu kirjassa keskenmenostaan – ei kestänyt lähellään raskaana olevia naisia

Aino-Kaisa Saarinen kertoo uudessa kirjassa raskaaksi tulemistaan edeltäneestä pahasta vauvakuumeesta.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen sai viime keväänä Amanda-nimisen tyttölapsen miehensä Tom Gustafssonin kanssa.

Saarinen kertoo tänään ilmestyneessä kirjassa Tahto (Teos), että raskaaksi tuloa edelsi erittäin kova vauvakuume, kuukausien päättäväinen yrittäminen ja jopa yksi keskenmeno.

"Olin tullut raskaaksi jo helmikuussa 2015, mutta se meni kesken maaliskuussa. Vauvakuume on salakavala sairaus. Sen jälkeen en välillä huomannut mitään muuta kuin odottavia äitejä tai lastenvaunuja ja mietin, että miksen minä."

Esimerkkinä tästä hän mainitsee miehensä koripallokaverin Ville Mäkäläisen ja entisen Miss Suomen Essi Pöystin häät, joihin he osallistuivat tuona kesällä 2015.

"Toivoin matkalla vain yhtä asiaa: Kunpa meitä ei olisi plaseerattu raskaana olevien naisten viereen. Kirkossa vasemmalla puolellani istui kahdeksannella ja oikealla puolella yhdeksännellä kuukaudella oleva nainen. Olipa kivat seremoniat."

Saarinen kertoo kirjassa, että kun pariskunta yritti lasta, oli Tom-puoliso valmis lähtemään milloin vain sinne päin maailmaa, missä Saarinen oli.

"Suhtauduimme yritykseen niin päättäväisesti, että Tom olisi ollut valmis päivystämään ensimmäisten maajoukkueleirieni aikana kotona kuin palokuntalainen: laukku pakattuna siltä varalta, että otollinen hetki olisi tullut, kun minä olisin ollut ulkomailla."

Lopulta Saarinen teki positiivisen raskaustestin Pontresinan-leirillä alkusyksystä 2015. Hän kertoi raskaudesta julkisuudessa jo alkuvaiheessa.

Maajoukkuekavereista Sami Jauhojärvi oli ensimmäinen, joka sai tietää Saarisen raskaudesta – melko mieleenpainuvalla tavalla. Saarinen oli hänen kyydissään matkalla leirille, kun hän yhtäkkiä pyysi Jauhojärveä pysäyttämään auton.

– Musti, koukkaa tienlaitaan ja äkkiä. Multa lentää laatta, hän oli huudahtanut.

"En syönyt aamupalaa, mutta napsin matkalla vähän puolukoita. Vähän ennen lentokenttää oksensin ne kaaressa tienposkeen. Sami luuli, että marjasatsi oli ehtinyt vähän käydä, mutta en halunnut vanhalle luottoystävälle käyttää puolukoita alibina."

Lainaukset ovat tänään ilmestyvästä Tahto-kirjasta (Teos). Aino-Kaisa Saarisen elämästä kertova teos on Pekka Holopaisen kirjoittama.

Lue myös:

    Uusimmat