Ainakin 30 kuoli ja 40 loukkaantui kolmoisitsemurhaiskussa Nigeriassa

Ainakin 30 henkilöä on kuollut kolmoisitsemurhaiskuissa koillis-Nigeriassa, kertovat paikalliset viranomaiset Reutersille. 

Kolme itsemurhapommia on räjähtänyt Kondugan kylässä, joka sijaitsee 25 kilometrin päässä Bornon osavaltion pääkaupungista Maidugurista. 

Kylän johtaja Bulama Kalli kertoo Reutersille, että iskun tehneet tähtäsivät iskunsa paikkaan, jossa kyläläiset olivat kokoontuneet katsomaan jalkapallo-ottelua. 

Yli 25 kuolleista on haudattu ja iskuissa loukkaantuneet on viety sairaalaan. 

Mikään ryhmä ei ole vielä kertonut olevansa iskujen takana, mutta viranomaiset epäilevät islamistista terroristijärjestö Boko Haramia. Se ja sen erillisryhmä ovat tehneet useita siviileihin kohdistuneita iskuja Bornon osavaltiossa. Iskuissa on kuollut yhteensä satoja tuhansia ja ajaneet miljoonia ihmisiä asuinalueiltaan. Edellinen itsemurhaisku alueella tapahtui huhtikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat