Koillis-Nigerian joukkosurmassa on kuollut yli sata siviiliä, YK kertoo – epäiltynä pahamaineinen terrorijärjestö Boko Haram
Nigerian koillisosassa Bornon osavaltiossa lauantaina tapahtuneessa veriteossa on saanut surmansa ainakin 110 siviiliä, YK:n edustaja kertoo. Terroristijärjestö Boko Haramin tekemäksi epäilty isku tapahtui riisiviljelmillä Maidugurin kaupungin lähellä.
– Tämä on väkivaltaisin suoraan viattomiin siviileihin kohdistunut isku tänä vuonna. Toivon, että tämän hirveän ja järjettömän teon tekijät saadaan oikeuden eteen, YK:n humanitaarinen koordinaattori Edward Kallon sanoi lausunnossaan.
Paikalta saatujen tietojen mukaan useita ihmisiä on myös loukkaantunut ja useita naisia on kidnapattu.
Lauantaina kerrottujen ensitietojen mukaan kuolleita olisi ollut yli 40, minkä jälkeen lukua tarkennettiin ylöspäin 70:een. Paikallisten puolisotilaallisten joukkojen edustajan mukaan Boko Haram on selvästi verityön takana, koska se kohdistaa säännöllisesti iskuja maaseudun asukkaisiin. Boko Haram on uskonut maaseudun työläisten vakoilevan hallinnon joukkojen lukuun.
Viimeksi viime kuussa Boko Haramin iskuissa kuoli 22 viljelijää Maidugurin lähistöllä.
Veriteko tapahtui samaan aikaan, kun Bornon osavaltiossa äänestetään paikallisvaaleissa. Vaaleja oli jouduttu lykkäämään jo useita kertoja terrori-iskujen takia.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää